Suomen Asiakastieto Oy

Ajankohtaista

Lehdistötiedote
Maksuhäiriömerkinnät lisääntyvät huolestuttavalla vauhdilla

Suomen Asiakastieto Oy rekisteröi alkuvuonna kuluttajille uusia maksuhäiriö- merkintöjä 26 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Maksuhäiriöisten henkilöiden kokonaismäärä lähestyy jo 1990-luvun lukuja.

Tammi-maaliskuussa yhteensä 137 900 suomalaista sai uusia maksuhäiriömerkintöjä. Tavallisesti rekisteriin päätyvillä on useita velkoja, jotka erääntyvät yhtä aikaa, kun rahat loppuvat. Yhteensä Suomen Asiakastieto Oy rekisteröi uusia merkintöjä kuluttajille lähes 650 000 kappaletta eli keskimäärin niitä tuli yhdelle henkilölle viisi. Osalla merkintöjä oli jo ennestään.

Maksuhäiriömerkintöjä on tällä hetkellä 331 700 suomalaisella. Luku on kasvanut vuoden alusta runsaalla 4000 henkilöllä. Huhti-toukokuun vaihteessa maksuhäiriöisten ihmisten määrä voi ylittää jo 340 000 rajan, kun ulosotto alkaa toimittaa Asiakastiedolle myös ns. pitkäkestoisessa ulosotossa olevien henkilöiden tiedot. Maksuhäiriöisten ihmisten määrä ei ole vielä 1990-luvun synkimpien vuosien tasalla, mutta kasvuvauhti on Asiakastiedon mukaan hälyttävä. Vuonna 1997 maksuhäiriöisiä henkilöitä oli 368 000.

Nuorilla maksuhäiriömerkintöjä on hieman keskimääräistä enemmän, mutta tämä ei kuitenkaan ole uusi asia. Asiakastiedon tilastojen mukaan maksuhäiriöisten osuus alle 30-vuotiaista on nyt 9,9 prosenttia, kun se jo vuonna 1997 oli 9,1 prosenttia, vaikka tuolloin luottotarjontaa varsinkin nuorille oli paljon vähemmän. "Lisäksi täytyy muistaa, että vakavimmat maksuhäiriöt painottuvat vanhempiin ikäluokkiin", painottaa liiketoimintajohtaja Heikki Koivula Asiakastiedosta.

Kuluttajien maksuhäiriöiden maantieteellistä jakaumaa voi tutkia osoitteessa www.omatieto.fi

Maksuvaikeuksia voidaan ehkäistä
Luotonantajilla ei tällä hetkellä ole mitään mahdollisuutta kohtuullisilla kustannuksilla tarkastaa esimerkiksi luotonhakijalta saatujen tietojen, kuten aikaisempien velkojen ja tulojen oikeellisuutta. Suomen Asiakastieto Oy:n näkemyksen mukaan ns. positiivisen luottotiedon saatavuus on paras keino ylivelkaantumisen ja kasvavan maksuhäiriömäärän hallitsemiseksi.

"Ehdotamme myös, että valmisteltaisiin järjestelmää, jolla verottajan halussa olevat lain mukaan julkiset tulotiedot saataisiin helpommin luotonantajien käytettäväksi", Heikki Koivula lisää.

Kuluttajille tulisi myös tarjota mahdollisuus saada yleistä ennaltaehkäisevää talousneuvontaa ja täsmätoimia, kun niitä tarvitaan. "Ongelmiin on puututtava nopeasti, jo ennen maksuhäiriömerkintöjen syntymistä. Asiakkaan kannattaa olla yhteydessä laskuttajaan ja yrittää neuvotella tilanteeseen sopivista maksuehdoista."

Asiakastieto on toiminnallaan puuttunut kasvavaan ongelmaan ja tehnyt läheistä yhteistyötä mm. velkaneuvonnan kanssa. Yhdessä muiden tahojen kanssa Asiakastieto järjestää myös perinteisen Tarkka Fyrkka -tilaisuuden 11.5.2012 Helsingissä, jossa nuoret opiskelijat saavat konkreettista tietoa raha- asioiden hallinnan tärkeydestä ja luottotietojen merkityksestä jokapäiväisessä elämässä.

Lisätietoja: Liiketoimintajohtaja Heikki Koivula, puh. 010 270 7003, heikki.koivula@asiakastieto.fi

13.4.2012 



« Takaisin

 

 

 

SOPIMUSASIAKKAAT

Käyttäjätunnus
 - 
Salasana

Unohditko salasanan tai käyttäjätunnuksen?
Liity sopimusasiakkaaksi

aarre.fi
omatieto.fi
 
Liity sopimusasiakkaaksi