Asiakastieto Media


Vastuullisuuden voi huomioida luottomarkkinoilla jo markkinoinnissa

Uutinen10.12.2020

Vastuullisuuden voi huomioida luottomarkkinoilla jo markkinoinnissa

Luottoalalla vastuullisuus on vaatimus, jota toteutetaan monin eri tavoin. Luottoa saa myöntää vain kuluttajalle, jolla on todennetusti kyky maksaa se takaisin. Lain mukaan yksittäisen kuluttajan luottotiedot saa tarkastaa vasta, kun hänelle ollaan myöntämässä luottoa. Suoramarkkinoinnin kohderyhmän rajaamiseen maksuhäiriötietoa ei saa käyttää. Digimarkkinoinnissa voidaan kuitenkin hyödyntää tietoa alueellisesta maksuhäiriöriskistä pienimmillään 250 x 250 metrin kokoisilla alueilla.

”Esimerkiksi digimarkkinoinnin kohdeyleisöjä voidaan muodostaa hyvin monen muuttujan perusteella ja maksuhäiriöriski on yksi niistä. Muita mahdollisia, mainostajan valittavissa olevia kriteerejä ovat alueellisiin tilastoihin perustuvat demografiat esimerkiksi sukupuoli, ikä, asumismuoto tai vaikka se, kuinka todennäköisesti henkilö on muuttamassa lähiaikoina Asiakastiedon tuottaman ennustemallin perusteella”, kertoo Jari Saarikoski Asiakastiedosta.

Lainojen ja rahoitustuotteiden vertailupalvelu Sortter hyödyntää Asiakastiedon kohdeyleisöjä palveluidensa digimarkkinoinnissa. Sortter kilpailuttaa eri pankkeja ja luotonmyöntäjiä asiakkaalle palveluna ja etsii näiden valikoimista edullisimmat vaihtoehdot.

”Haluamme palvella sellaisia asiakkaita, joiden maksukyky on hyvällä tasolla. Nämä ovat asiakkaita, joita pystymme palvelemaan parhaiten ja joille pankit ovat valmiita tekemään parhaat tarjouksensa. Ei olisi kuluttajan eikä luotonmyöntäjän edun mukaista, jos vaikeassa tilanteessa oleva henkilö törmäisi luottoihin liittyvään mainontaan”, linjaa Sortterin toimitusjohtaja Markus Huhdanpää.

Asiakastiedon Customer Pro -palvelusta asiakas saa tarvetta vastaavan kohdeyleisön mainonnan kohdistamiseen esimerkiksi Facebookissa. Sortter hyödyntää Asiakastiedolta hankkimansa tiedon lisäksi myös omia tietokantojaan sekä asiakkaidensa käyttäytymisdataa.

”Tiedämme yleensä jo ennen hakemuslomakkeen loppuun täyttämistä, minkälaisia ehtoja pankit ovat valmiita tarjoamaan kullekin asiakkaalle”, Huhdanpää jatkaa.

Tutustu tarkemmin Asiakastiedon kohderyhmäpalveluihin.

Sortter on suomalainen lainojen ja rahoitustuotteiden vertailupalvelu. Sortter tarjoaa kuluttajille kattavan rahoitus- ja pankkipalveluiden vertailualustan, jossa rahoitustuotteita voi vertailla läpinäkyvästi. Sortter kilpailuttaa pankeilla ja muilla rahoituslaitoksilla 90 miljoonan euron arvosta luottohakemuksia kuukausittain.

Liitteet

Yhteyshenkilöt

Ville Kauppi

Ville Kauppi

Lehdistökontakti

Content Manager

ville.kauppi@asiakastieto.fi

+358 10 270 7504

Pia Katila

Pia Katila

Lehdistökontakti

Viestintä- ja sijoittajasuhdepäällikkö

pia.katila@asiakastieto.fi

+358 10 270 7506