Asiakastieto Media


Identiteettivarkaat iskevät myös verkossa – silti suomalaiset pitävät tärkeimpänä papereistaan huolehtimista

Tiedote06.03.2018

Tuoreen kyselyn mukaan valtaosa suomalaisista uskoo identiteettivarkauksien lisääntyvän tulevaisuudessa. Sen uhriksi joutumista pidetään todennäköisempänä verkossa kuin sen ulkopuolella. Siitä huolimatta identiteettiä suojataan eniten perinteisin keinoin: 98 prosenttia vastaajista piti huolta henkilöllisyyspapereistaan, mutta jopa viidesosa ei esimerkiksi vaihtanut salasanojaan verkossa säännöllisesti.

Suomen Asiakastieto Oy:n kysely kertoo, että suomalaiset pitävät identiteettivarkauden uhriksi joutumista todennäköisempänä verkossa kuin sen ulkopuolella: esimerkiksi jopa 60 prosenttia vastaajista pitää mahdollisena, että heidän nimellään saatettaisiin esiintyä sosiaalisessa mediassa, mutta vain 28 prosenttia uskoo, että heidän varastettua passiaan saatettaisiin käyttää matkustamiseen.
Silti vain puolet on tarkkana siitä, mitä tietoja antaa tai julkaisee verkossa.
– Tulos on huolestuttava. Moni kokee, että tärkeintä on suojata perinteiset paperit, joissa on oma nimi tai henkilöllisyystunnus, vaikka usein varas vaanii myös netissä. Fyysisten henkilöpapereiden lisäksi onkin syytä huolehtia myös esimerkiksi verkkopankkitunnuksista ja luottokorttitiedoista, etteivät tiedot pääse vääriin käsiin, kertoo Suomen Asiakastiedon liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen.
Identiteettivarkaudet ovat lisääntyneet Suomessa, ja niistä kirjataan vuosittain tuhansia rikosilmoituksia.
– Yleinen pelko on, että omat tiedot varastetaan ja niillä haetaan luottoa tai tehdään palvelusopimuksia, kuten avataan puhelinliittymiä. Huoli ei ole aiheeton, mutta onneksi siihen voi vaikuttaa myös itse pitämällä hyvää huolta oman henkilöllisyytensä suojaamisesta, Muhonen sanoo.

Valtaosa uskoo ongelman kasvavan tulevaisuudessa

Rikos ei ole suomalaisille tuntematon: neljännes vastaajista on joko itse joutunut uhriksi tai tuntee henkilön, jonka tiedot on varastettu.
80 prosenttia suomalaisista uskoo identiteettivarkauksien lisääntyvän tulevaisuudessa. Joka kolmas vastaaja uskoo niiden lisääntyvän huomattavasti. Identiteettivarkaudet huolestuttavatkin monia: noin puolet on vähintään jonkin verran huolissaan siitä.

Uudet haasteet, uudet keinot

Kyselyn mukaan valtaosa vastaajista vaihtoi usein salasanojaan sekä seurasi ja hallinnoi aktiivisesti pankkitilejään ja luottokorttejaan. Nykyään on silti monia muitakin keinoja, joilla voi hankaloittaa varastetun identiteetin hyödyntämistä.
– Usein varas yrittää tehdä ostoja tai sopimuksia verkkokaupoissa ja palveluntarjoajilla, jotka tarkistavat luottotiedot. Asiakastiedon palvelun avulla käyttäjä saa heti tiedon sähköpostiinsa, kun hänen luottotietojaan kysytään. Näin asiakas voi ottaa heti yhteyttä kyselijätahoon ja selvittää, käytetäänkö hänen identiteettiä väärin. Lisäksi hyvä tapa suojata omat luottotiedot, on ottaa itselleen Oma luottokielto -merkintä, joka hankaloittaa tietojen väärinkäyttöä, Muhonen kertoo.


Lisätietoja:
Liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen p. 010 270 7408, jouni.muhonen@asiakastieto.fi

Liitteet

Yhteyshenkilöt

Ville Kauppi

Lehdistökontakti

Päätoimittaja

ville.kauppi@asiakastieto.fi

+358 10 270 7504

Pia Katila

Lehdistökontakti

Viestintä- ja sijoittajasuhdepäällikkö

pia.katila@asiakastieto.fi

+358 10 270 7506