Asiakastieto Media


Poistouhan alla on satoja aktiivisia yrityksiä

Blogi14.08.2019

Osakeyhtiön pitää lain mukaan laatia tilinpäätös jokaiselta tilikaudelta ja ilmoittaa se kaupparekisteriin. Vuosittain tuhansia tilinpäätöksiä jää kuitenkin toimittamatta. Jos tilinpäätösasiakirjoja ei ole kehotuksesta huolimatta toimitettu rekisteröitäviksi vuoden kuluessa tilikauden päättymisestä, voi Patentti- ja rekisterihallitus poistaa yrityksen kaupparekisteristä. Silloin osakeyhtiö ei voi jatkaa toimintaansa. Esimerkiksi tällä hetkellä (elokuu 2019) välittömän poistouhan alla on noin 4 500 yritystä.

Voisi luulla, että poistouhan alla olevat yritykset uinuvat pöytälaatikoissa tai niiden toiminta on kokonaan loppunut. Näin ei kuitenkaan ole. Yli 90 prosenttia poistouhan alla olevista yrityksistä on sellaisia, joiden tietoja on haettu tietokannastamme viimeisen vuoden aikana, ja poistettavien yritysten joukossa on sellaisiakin, joiden liikevaihto on ollut aikaisempina vuosina useita miljoonia euroja. Iso osa yrityksistä siis on toiminnassa ja niiden kanssa käydään kauppaakin.

Luottoluokitusten kannalta tilinpäätöstiedot eivät ole välttämättömiä, sillä luokitusmallimme ennustavat taloudellista riskiä tarkasti ilman tilinpäätöstäkin. Tietojen toimittamatta jättäminen vaarantaa kuitenkin koko yrityksen toiminnan ja työpaikat, eikä se ole hyvä merkki muillekaan sidosryhmille. Suhtauduthan siis vakavasti PRH:n kirjeeseen, jossa tilinpäätöstäsi kysytään.

Poistouhan alla olevat, vähintään 5 henkeä työllistävät yritykset:
Teknikmagasinet Finland Oy (20-49 työntekijää)
Laitilan Leipä S. Heinonen Oy (20-49) 
Ha-Ki-Kor Oy (10-19) 
K-S Laaturakentajat Oy (5-9) 
SELVÄ PYY RAVINTOLAT OY (5-9) 
Koneyhtymä Marttala Oy (5-9) 
Koivukuja Yhtiöt Oy (5-9) 
Koka Oy (5-9) 
Singapore- Kiinalainen ravintola Oy (5-9) 
As Muovi Oy (5-9) 
Arctic China Oy (5-9) 

Otto Olsson
Kehitysjohtaja
Asiakastieto Group

Liitteet

Yhteyshenkilöt

Ville Kauppi

Lehdistökontakti

Päätoimittaja

ville.kauppi@asiakastieto.fi

+358 10 270 7504

Pia Katila

Lehdistökontakti

Viestintä- ja sijoittajasuhdepäällikkö

pia.katila@asiakastieto.fi

+358 10 270 7506

Käytämme evästeitä, jotta sivusto toimisi paremmin sinulle. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt, että käytämme evästeitä. Lue lisää evästeistä täällä.