Asiakastieto Media

Asiakastiedon tutkimus: Tuhat joulukuussa rekisteristä poistettua henkilöä on jo saanut uusia maksuhäiriömerkintöjä

Tiedote14.04.2023

Asiakastiedon tutkimus: Tuhat joulukuussa rekisteristä poistettua henkilöä on jo saanut uusia maksuhäiriömerkintöjä

Asiakastiedon rekisteristä poistui marras-joulukuun vaihteessa 2022 noin 19 000 henkilöä, kun uusi luottotietolaki astui voimaan. Uudistetun lain mukaan maksuhäiriömerkinnät poistetaan kuukauden kuluttua siitä, kun merkinnän aiheuttanut velka on maksettu ja tieto maksusta on rekisteröity. Asiakastiedon tuoreen tutkimuksen mukaan noin 1 000 lakimuutoksen myötä rekisteristä poistettua henkilöä on jo saanut uusia maksuhäiriömerkintöjä.

”Tämä tieto tukee vanhoja tutkimustuloksiamme, joiden mukaan maksuhäiriömerkinnän poistuminen ei tarkoita sitä, että henkilön luottoriski samalla laskisi koko kansan keskimääräiselle tasolle. Valitettavasti näillä lakimuutoksen myötä puhtaat luottotiedot saaneilla henkilöillä uuden maksuhäiriömerkinnän todennäköisyys näyttää olevan peräti 13-kertainen verrattuna muihin maksuhäiriöttömiin kuluttajiin”, kertoo viestintäpäällikkö Ville Kauppi Asiakastiedosta.

Tutkimuksen tarkastelujakso (1.12.2022 – 11.4.2023) on varsin lyhyt, mutta erot ovat tilastollisesti merkittäviä.

Rekisteristä poistuneet hakevat paljon uusia luottoja

Joulukuussa luottotietonsa puhtaiksi saaneet henkilöt ovat dataan perustuvan tutkimuksen mukaan olleet erittäin kiinnostuneita hakemaan uutta luottoa. Asiakastiedon kuluttajaluottojen kyselyjärjestelmään tehdyt kyselyt kertovat, että lähes puolet (42 prosenttia) heistä oli hakenut uutta luottoa neljän kuukauden kuluessa luottotietojen puhdistumisesta. Tämäkin osuus on huomattavasti keskimääräistä suurempi.

”Moni on varmasti hakenut esimerkiksi luottokorttia, koska se helpottaa ja mahdollistaa monia arjen asiakassuhteita. Pääosin kyselyt kuitenkin kertovat rahaluoton hakemisesta. Luotonantajat harkitsevat tarkkaan, voivatko luottoa myöntää ja toivottavasti myös kuluttaja itse tuntee oman taloutensa rajat. Valitettavan monella uuden luoton ottaminen näyttää johtaneen nopeasti uuteen maksuhäiriömerkintään”, Ville Kauppi huomioi.

Asiakastiedon kuluttajaluottojen kyselyjärjestelmästä tehdään kuukausittain noin 700 000 kyselyä. Lue lisää

Sähkölaskujen aiheuttamat maksuhäiriöt 15 prosentin kasvussa

Maksuhäiriöisten kuluttajien määrä on alkuvuonna kokonaisuutena hieman laskenut. Maaliskuun lopussa maksuhäiriömerkintöjä oli noin 360 000 suomalaisella. Runsaan 7 prosentin vähennystä viime vuoteen selittää suurelta osin joulukuun lakimuutos ja sen myötä kerralla rekisteristä poistuneet 19 000 henkilöä.

Kuluttajille rekisteröitiin tammi-maaliskuussa yhteensä 1 650 maksuhäiriömerkintää, joiden syynä oli maksamatta jäänyt sähkölasku. Asiakastiedon datan mukaan kasvua sähkölaskujen aiheuttamissa maksuhäiriöissä kertyi viime vuoden vertailujaksoon 15 prosenttia.

Tutustu 2023 ensimmäisen vuosineljänneksen maksuhäiriötilastoihin: TILASTOPAKETTI

Omien luottotietojen tarkastus: Omatieto.fi

Lisätietoa medialle: Viestintäpäällikkö Ville Kauppi puh. 010 270 7504, ville.kauppi@asiakastieto.fi

Liitteet

Yhteyshenkilöt

Väliaikaiskuva

Emmi Paajanen

Lehdistökontakti

PR & Content Specialist

emmi.paajanen@asiakastieto.fi

+358 (45) 123 8804