Luottolista.fi kansikuva: Arvo

Oulussa yritysten arvo kasvaa kohisten

17.2.2017

Yritysten euromääräinen arvo kehittyy eri suuntiin. Oulussa arvo kasvaa nopeimmin, kirjoittaa päätoimittaja Ville Kauppi.

Tyypillisen suomalaisen yrityksen euromääräinen arvo on laskenut neljänneksellä vuodesta 2012, kertoo Luottolista-lehden selvitys, joka perustuu Suomen Asiakastieto Oy:n Arvoraportteihin. Arvokehitys ei kuitenkaan ole ollut yhtenäistä, vaan esimerkiksi suurimmissa kaupungeissamme kuljetaan eri suuntiin. Kovimmassa nosteessa tälläkin mittarilla on pohjoisen business-pääkaupunki Oulu, jossa yrityksen keskimääräinen arvo on vuodesta 2012 tähän päivään kasvanut 33 prosentilla!

Suurista kaupungeista Helsingissäkin yritysten euroarvot ovat kehittyneet hyvään suuntaan, sillä kasvua on kertynyt 22 prosenttia. Muut TOP5 kaupungit sen sijaan ovat yritysten arvojen suhteen alamäessä. Pahimmassa luisussa on Tampere, jonka yritysten arvosta on neljässä vuodessa sulanut kolmannes.

Yritystoiminnan absoluuttinen rahallinen, hetkeen sidottu arvo määräytyy markkinoilla yksinkertaistettuna samoin kuin minkä tahansa myytävän tuotteen tai palvelun: arvo on se, paljonko joku on yrityksestä valmis maksamaan ja jolla omistaja on sen valmis myymään. Tapoja yrityksen teoreettisen arvon laskemiseen on monia. Suomen Asiakastieto Oy:n kehittämä arvonmääritysmalli perustuu nk. taloudellisen lisäarvon malliin. Siinä yrityksen osakekannan arvo saadaan laskemalla yhteen taseen substanssiarvo arvonmäärityshetkellä ja siitä eteenpäin pääomalle ennustetut lisäarvot eli tuottoarvo.

Asiakastieto laskee reaaliaikaisesti euromääräisen arvon yli sadalle tuhannelle suomalaiselle yritykselle. Luottolistan koko tästä yritysjoukosta tekemän selvityksen mukaan tyypillisen suomalaisen yrityksen euroarvo on tällä hetkellä noin 124 000 euroa. Viime vuodet ovat kohdelleet yritystoimintaa kovalla kädellä, sillä Asiakastiedon takautuvien laskelmien mukaan tyyppiyrityksen arvo oli vielä vuonna 2012 noin 166 000 euroa eli 25 prosenttia enemmän kuin nyt.

Arvoraportista on muuten Luottolistan lukijoille tarjouskin: maaliskuun loppuun mennessä tilattuna raportin saa hintaan 500€ + alv. Syötä TILAUSLOMAKKEESEEN kampanjakoodi LUOTTOLISTA tai soita Asiakaspalveluumme 010 270 7200 ja kerro kampanjakoodi "LUOTTOLISTA".

 

Ville Kauppi

Päätoimittaja

Ville Kauppi

 

Luottolehti.fi etusivulle »

Ota yhteyttä myyntiin.

 

Ota yhteyttä

Suomen Asiakastieto Oy

myynti@asiakastieto.fi

Puh. 010 270 7200 (arkisin 9-16)