Lähes 50 000 suomalaisella on maksuhäiriö vuokrasta

ke 30. elokuuta 2017 09.00.00

Suomalaisten vuokranmaksuvaikeudet ovat viime vuosina yleistyneet selvästi. Tällä hetkellä maksuhäiriömerkintä maksamattomasta vuokrasta on 48 300 henkilöllä. Joukko on vuodesta 2014 kasvanut yli 50 prosentilla, mutta alueellisesti* muutokset ovat suuria myös vuoden aikajänteellä tarkasteltuna.

Etelä-Pohjanmaalla Kauhavalla vuokraveloista maksuhäiriömerkinnän saaneita henkilöitä on nyt 13 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Toiseksi eniten vuokrahäiriöt yleistyivät Joensuussa (+8,8 %) ja kolmanneksi eniten Seinäjoella (+8,0 %). Vastaavasti Pirkkalassa vuokrahäiriöisten määrä on pienentynyt vuodessa lähes yhdeksällä prosentilla.

”Suurissa kaupungeissa muutokset ovat erittäin maltillisia. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla Helsingissä ja Espoossa maksamattomien vuokrien takia merkinnän saaneita on nyt noin prosentin verran vähemmän kuin viime vuonna. Vantaa hieman erottuu, siellä kasvua vuokrahäiriöisten henkilöiden määrä on nyt prosentin suurempi kuin viime vuonna”, liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen Suomen Asiakastieto Oy:stä huomioi.

Rästissä usean kuukauden vuokra

”Keskimäärin näillä henkilöillä on maksamatonta vuokravelkaa 2 700 euron edestä eli usean kuukauden vuokra hieman alueesta ja asunnon koosta riippuen. Tällaiset summat ovat asuntosijoittajille suuria menetyksiä. Riski kasvaa ja samalla paine vuokrien korottamiseen”, Jouni Muhonen pohtii.

Vuokrat vaihtelevat suuresti eri puolilla maata ja siksi velkasummatkin ovat etelässä korkeammat kuin muualla maassa. Helsinkiläisillä maksuhäiriöisillä maksamatonta vuokravelkaa on keskimäärin 3 000 euroa ja espoolaisilla lähes 3 700 euroa. Vastaavasti Pohjois-Karjalan Lieksassa maksamattoman vuokran keskisumma jää 1 300 euroon.

Maksuhäiriöisen on vaikea löytää asuntoa

Vuokralaisen asema varsinkin asuntomarkkinoilla heikkenee maksuhäiriömerkinnän myötä selvästi.

”Vuokranantajien tietoisuus ja ymmärrys riskeistä paranee koko ajan. Useat vuokranantajat selvittävätkin asunnon hakijan luottotiedot ennen vuokrasopimuksen tekemistä. Samalla palvelusta saa halutessaan päätösehdotuksen, näyttääkö hakija taloustietojen perusteella maksukykyiseltä vuokralaiselta”, Jouni Muhonen kertoo.

”Jos merkintöjä maksamattomista vuokrista löytyy, ovat yleishyödylliset vuokranantajat, kuten kunnat ja kaupungit usein ainoa vaihtoehto. Niiden omistamiin asuntoihin taas joutuu todennäköisesti jonottamaan”, Muhonen jatkaa.

Vakaa maksaja on paras vuokralainen

Säännöllistä tuottoa tavoittelevan vuokranantajan tärkeimpiin tavoitteisiin kuuluu varmistaa, että asunnossa on jatkuvasti vuokransa maksava asukas. Asunnon vuokrauksesta saatavat tuotot ovat yleensä varsin maltillisia, joten yksikin vuokralaisen maksuvaikeuksien tai asukkaan vaihtumisen takia väliin jäävä kuukausi voi viedä koko vuoden tuotosta merkittävän osan. Siksi vuokralaisen valintaan kannattaa keskittyä ja vähintään perusasiat, kuten tunnistaminen ja luottotietojen tarkistus hoitaa huolellisesti.

*Suomen Asiakastieto Oy:n tarkastelussa olivat mukana kunnat, joissa asuu vähintään 10 000 yli 18-vuotiasta.


Suomen Asiakastieto Oy on yksi johtavista yritysjohdon, taloushallinnon, riskienhallinnan sekä myynnin ja markkinoinnin tietopalveluyhtiöistä Suomessa. Tuotamme asiakkaiden päätöksentekoprosesseihin integroitavia sähköisiä palveluja, sopimusasiakkaille räätälöityjä verkkopalveluja sekä kaikille avoimia yritys- ja henkilötietopalveluja.

Lue muutkin Asiakastiedon uutiset