Omatieto Media

Artikkeleita

Maksuhäiriöisiä henkilöitä on nyt 383 500 - taulukko kertoo tilanteen maakunnittain

Tiedote Apr 4, 2019

Maksuhäiriöisten henkilöiden määrä on jatkanut kasvuaan alkuvuonna 2019. Maaliskuun lopussa 383 500 suomalaisella oli maksuhäiriömerkintöjä Asiakastieto Groupin henkilöluottotietorekisterissä. Joukko on vuodessa kasvanut 7 200 henkilöllä (1,9 %). Nyt 8,1 prosentilla aikuisista on maksuhäiriömerkintöjä, mutta osuudet vaihtelevat maakunnittain.

”Kainuussa ja Satakunnassa maksuhäiriöisten henkilöiden määrä on vuodessa aavistuksen pienentynyt, mutta muuten maakunnissa laskujen maksuun liittyvät ongelmat ovat lisääntyneet. Päijät-Häme erottuu ikävällä tavalla muista”, kertoo liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen Asiakastieto Groupista.

Muhonen viittaa siihen, että Päijät-Hämeessä maksuhäiriöitä on 9,4 prosentilla aikuisista, mikä on selvästi suurempi osuus kuin muissa maakunnissa. Uudellamaalla ja Kanta-Hämeessä osuus on seuraavaksi korkein 8,7 prosenttia. Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla maksuhäiriöitä on alle seitsemällä prosentilla 18 vuotta täyttäneistä, mutta Ahvenanmaa erottuu vielä myönteisemmin manner-Suomesta 4,7 prosentin osuudellaan.

Kaikkien maakuntien ja 20 suurimman kaupungin tiedot löytyvät Asiakastieto Mediassa julkaistusta taulukosta. Tietopaketti kuvaa myös maksuhäiriöisten henkilöiden osuutta eri ikäluokissa.

Kysy lisää maksuhäiriöistä:
www.asiakastieto.fi/omatieto
https://www.facebook.com/SuomenAsiakastietoOy/

Lisätietoa:
Jouni Muhonen
Business Director, Asiakastieto Group
jouni.muhonen@asiakastieto.fi, puh. 050 337 8103