Omatieto Media

Artikkeleita

#Identiteettivarkaus: Tänä vuonna jo 3 500 ilmoitusta poliisille

Tiedote Nov 21, 2019

Identiteettivarkaus tarkoittaa sitä, että joku esiintyy toisena henkilönä ja tahallaan pyrkii erehdyttämään kolmatta osapuolta. Useissa tapauksissa varas pyrkii hyötymään taloudellisesti ottamalla lainaa tai ostamalla tavaraa verkkokaupasta toisen henkilön tiedoilla.

Identiteettivarkaus on ollut rikoslain perusteella rangaistava rikos vuodesta 2015, ja asiaa koskevien ilmoitusten määrä on kasvanut tasaisesti näihin päiviin saakka. Poliisin mukaan marraskuun puoliväliin mennessä tänä vuonna ilmoituksia on tehty noin 3 500. Vuosittain ilmoituksia identiteettivarkaudesta tehdään noin 3 500 – 4000.

Identiteettivarkaus on asianomistajarikos, eli syytteen nostamista voi vaatia vain uhri itse. Lain mukaan identiteettivarkaus on rangaistava, jos siitä aiheutuu uhrille taloudellista vahinkoa tai haittaa. Joskus rangaistusperusteena voi olla myös petos tai yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen. Jokaisesta tapauksesta on tärkeää tehdä ilmoitus poliisille.
Henkilötietoja kalastellaan usein sosiaalisen median ja sähköpostin kautta ja esimerkiksi sosiaalisen median profiilin kaappaaminen voi olla ns. esiteko varsinaiseen rikokseen. Tilin tietojen avulla tehdyt rikokset saattavat tulla ilmi vasta myöhemmin, ja uhri voi kärsiä usean vuoden ajan varastetulla identiteetillä tehdyistä teoista. Tapaukset voivat aiheuttaa myös henkisiä haittoja.

Luottotietojen seuraaminen on tehokas tapa ehkäistä identiteettivarkauden haittoja

Jos pelkäät, että identiteettisi on varastettu tai riski siihen on kasvanut, sinun kannattaa ottaa käyttöön Minun Omatietoni -palvelu. Se ilmoittaa, kun luottotietojasi kysytään Suomen Asiakastiedolta. Tämä mahdollistaa nopean reagoinnin sellaisissa tapauksissa, joissa joku toinen yrittää tehdä petoksen sinun tiedoillasi.

Usein identiteettivaras pyrkii hyödyntämään tietoja esimerkiksi lainan ottamiseen tai osamaksulla ostamiseen. Näissä tilanteissa suuri osa palveluntarjoajista tarkistaa asiakkaan luottotiedot Suomen Asiakastieto Oy:n rekisteristä. Palvelua käyttämällä saat kyselystä heti tiedon ja voit tarvittaessa puuttua tilanteeseen.

Jos lompakkosi katoaa tai varastetaan, aseta Oma luottokielto

Jos lompakkosi tai henkilöpaperisi on varastettu, eli riski identiteettivarkauteen on merkittävä, aseta lisäksi Oma luottokielto -turvamerkintä. Se kertoo Asiakastiedon luottotietorekisteriä käyttäville yrityksille, että henkilö on halunnut estää nimissään tehtävät luotolliset ostokset.