Omatieto Media

Artikkeleita

Maksamattomat sähkölaskut näkyvät jo maksuhäiriötilastossa

Tiedote 06.10.2022

Maksuhäiriömerkintöjä on tällä hetkellä 386 500 henkilöllä. Asiakastiedon tilastojen mukaan määrä on pienentynyt tänä vuonna, ja luottotietolain joulukuussa voimaan astuva muutos vahvistaa osaltaan laskutrendiä. Toisaalta yleinen talouden epävarmuus ja esimerkiksi kasvavat energiakustannukset lisäävät kotitalouksien riskejä.

”Talvi on vasta tulossa, mutta jo nyt näemme tilastoissa merkkejä siitä, että energia- ja polttoainelaskut tuottavat ihmisille vaikeuksia. Tänä vuonna maksamattomista sähkölaskuista aiheutuneiden maksuhäiriömerkintöjen määrä on kasvanut 18 prosentilla*. Sähkölaskut tulevat todennäköisesti olemaan korkeimmillaan tammi-helmikuussa 2023, joten niistä voidaan odottaa piikkiä maksuhäiriöihin ensi keväänä”, arvioi viestintäpäällikkö Ville Kauppi Asiakastiedosta.

”Suomen hallitus on luvannut tukea kotitalouksia, joilla sähkölaskut nousevat hyvin korkeiksi. Kotitalousvähennys ja sähkötuki saattavat tulla maksuun takautuvasti. Siksi vaikeuksissa olevien kuluttajien kannattaa ajoissa ottaa yhteyttä velkojiin, kuten sähköyhtiöihin, ja pyrkiä sopimaan maksuehdoista, jotta vältytään turhilta perintätoimilta ja pahimmillaan maksuhäiriöltä”, Kauppi suosittelee.

*Asiakastieto tarkasteli kuluttajille rekisteröityjä velkomustuomioita, joissa velkojana oli sähköyhtiö.

Lähes 11 000 henkilön kaikki maksuhäiriömerkinnät poistuvat joulukuussa
Luottotietolaki muuttuu 1.12.2022 lähtien niin, että maksuhäiriömerkintä poistuu 30 päivän kuluttua siitä, kun tieto merkinnän syynä olevan saatavan maksusta on rekisteröity Asiakastiedossa.

”Asiakastiedon rekisterissä 10 700 henkilöllä on kaikissa maksuhäiriömerkinnöissään niin sanottu ref-lisämerkintä, joka kertoo, että alkuperäinen saatava on maksettu. Heidän luottotietonsa puhdistuvat joulukuussa kokonaan”, kertoo viestintäpäällikkö Ville Kauppi Asiakastiedosta.

Suhteellisesti eniten kaikki maksuhäiriömerkintöjä aiheuttaneet velkansa maksaneita on Asiakastiedon selvityksen mukaan 25-39-vuotiaissa.

Lisäksi lähes 14 000 henkilöllä osa maksuhäiriömerkinnöistä on merkitty maksetuiksi. Heiltä poistuu joulukuun alussa yksittäisiä merkintöjä. Laskut kannattaa aina maksaa, vaikka niistä olisi jo ehtinyt tulla maksuhäiriömerkintä. Lakimuutoksen tarkoituksena on juuri tarjota kannuste maksamiseen, kun merkinnät poistuvat pian sen jälkeen.

"Ref-merkintä kertoo aina hyvää siitä, että henkilö pyrkii saamaan oman taloutensa kuntoon. Luottoluokituksetkin yleensä paranevat hieman, vaikka vasta osa maksuhäiriömerkintöjä aiheuttaneista veloista olisi maksettu. Vastuulliset luotonantajat hyödyntävät luokituksia, kun arvioivat luotonhakijan maksukykyä", Ville Kauppi kannustaa.

Asiakastiedon tekemät henkilöluokitukset perustuvat ns. monimuuttujamalleihin eli luokitukseen vaikuttaa aina monta eri tekijää. Maksunsuoritus tai maksuhäiriömerkinnän poistuminen ei siis välttämättä tarkoita, että luottoriski poistuisi kokonaan. Luotonantaja tekee luottopäätöksen itse ja Asiakastiedon luokitus toimii päätöksenteon tukena.

Lisätietoa maksuhäiriömerkinnöistä ja luottotietolain muutoksesta: https://www.asiakastieto.fi/omatieto/fi/luottotiedot 

Lisätietoa medialle (ei kyselyjä yksittäisistä maksuhäiriömerkinnöistä): Viestintäpäällikkö Ville Kauppi, 010 270 7504, ville.kauppi@asiakastieto.fi

Tietovahti