Omatieto Media

Artikkeleita

Joka kymmenennellä miehellä on maksuhäiriö

Tiedote 08.10.2020

Suomalaisten maksuvaikeudet ovat yleistyneet vuoden 2020 aikana. Nyt jo lähes 392 000 kuluttajalla on maksuhäiriömerkintä Asiakastiedon rekisterissä. Joukko on kolmessa kuukaudessa kasvanut 2 300 ja vuodessa noin 6 000 henkilöllä.

”Erityisesti miesten osalta kehityksen suunta ja vauhti huolestuttavat. Kymmenellä prosentilla miehistä on maksuhäiriömerkintöjä, kolmikymppisistä jo yli 16 prosentilla. Naisillakin häiriöt ovat toki lisääntyneet, mutta huomattavasti hitaammin. Heillä maksuhäiriön todennäköisyys on korkeimmillaankin kymmenessä prosentissa”, vertailee liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen Asiakastiedosta.

”On kuitenkin kiva huomata, että alle 30-vuotiaiden maksuhäiriöisten henkilöiden – niin naisten kuin miestenkin - määrä on edelleen laskenut. Toivoa siis on”, Muhonen huomioi.

Maksuhäiriöisten henkilöiden osuuksissa on alueellisia eroja, joista löytyy tarkempaa tietoa Asiakastiedon tilastopaketista. Se sisältää dataa myös yritysten maksuhäiriöistä.

Merkintöjen nopeampi poistaminen ei ratkaise ongelmaa

Koronakriisin aikaisissa poikkeusoloissa Suomessa niin luotonantajat kuin valtiovaltakin ovat tehneet lukuisia toimia, joilla ylivelkaantumista on pyritty ehkäisemään. Pankit tarjosivat keväällä ja kesällä ennätyksellisen paljon lyhennysvapaasopimuksia asiakkailleen ja kulutusluottojen korkokattoa alennettiin heinäkuussa jo toista kertaa vuoden kuluessa. Asiakastieto on ennakoinut korkokaton alentamisen johtavan maksuhäiriöiden lisääntymiseen. Näin näyttää myös käyneen, kun luoton hoitaminen uudella luotolla on tarjonnan vähenemisen myötä käynyt mahdottomaksi.

”Hallitsemattoman luottokierteen katkeaminen on hyvä asia, eikä luoton antaminen maksukyvyttömälle asiakkaalle ole pitkän päälle kannattavaa liiketoimintaa. Matala korkokatto on kuitenkin kaventanut myös pitkällä aikavälillä maksukykyisen kuluttajan mahdollisuuksia saada ns. siltarahoitusta vaikkapa lomautusjakson ajaksi”, Jouni Muhonen toteaa.

Poliittisessa keskustelussa esiin on jälleen noussut maksuhäiriömerkintöjen tallennusaikojen lyhentäminen, jotta ylivelkaantuneet kuluttajat saisivat nopeammin luottotietonsa puhtaaksi.

”Maksuhäiriömerkintöjen poistamista pidetään ratkaisuna ylivelkaantumiseen, mutta eihän se niin ole. Tallennusaikojen lyhentäminen vain vähentäisi maksukyvyn arviointiin käytettävissä olevan tiedon määrää, vaikka tutkitusti vielä 3-4 vuotta vanha maksuhäiriömerkintä kertoo luottoriskin olevan yhä selvästi kohollaan. Meidän satavuotisen kokemuksemme perusteella tietoa tarvitaan enemmän ja siksi pyrimme tuomaan päätöksenteon tueksi lisää ns. positiivista tietoa”, Jouni Muhonen kertoo.

Hän korostaa, että tiedon tarve ei koske pelkästään rahaluottoja, sillä kuluttajat velkaantuvat myös esimerkiksi vuokrista, verkkokauppaostoksista, julkisoikeudellisista maksuista ja monista muista tekemistään sitoumuksista.

”Suomalaisten ylivelkaantuminen on hyvin monitahoinen ongelma, vaikka keskustelu painottuu useimmiten rahaluottoihin”, Jouni Muhonen toteaa.

Lisätietoa: Liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen, puh. 010 2707 408, jouni.muhonen@asiakastieto.fi

Tietovahti