Asiakastieto Media

Kasvumittareilla kaksi toimialaa nousee yli muiden

Artikkeli03.09.2020

Kasvumittareilla kaksi toimialaa nousee yli muiden

Asiakastiedon tekemän vertailun mukaan kattojen rakentamiseen ja rakennusten purkamiseen erikoistuneet yritykset ovat kasvaneet kannattavasti jo vuosia.

Rakentaminen se on, joka kannattaa. Suomesta löytyy nimittäin kaksi toimialaa, joissa on onnistuttu parhaiten yhdistämään kasvu ja kannattavuus kolmen viime vuoden aikana. Molemmat ovat rakentamisen erikoisaloja: rakennusten purku ja kattorakenteiden asennus. Näillä toimialoilla mediaaniyrityksen liikevaihto on Asiakastiedon mukaan kasvanut joka vuosi yli 5 prosenttia aikavälillä 2018–2020 ja kannattavuutta mittaava sijoitetun pääoman tuotto on pysytellyt yli 10 prosentissa. Mediaani kuvaa lukujoukon keskimmäistä lukua. Puolet joukosta ylittää luvun ja puolet alittaa sen.

Rakennusten purkuun erikoistuneen mediaaniyrityksen liikevaihdon kasvu vaihteli vuosien 2018–2020 tilinpäätöksissä 10,6–22,6 prosentin välillä, ja sijoitetun pääoman tuotto oli puolestaan 11,8–19,3 prosenttia. Kattorakentajilla vastaavat luvut olivat 5,2–7,1 ja 11,9–27,6 prosenttia.

Asiakastiedon tietokantaan on koottu kaikki kotimaiset osakeyhtiöt. Listaukseen pääsivät mukaan ne toimialat, joilla toimi yli sata yritystä vuonna 2018, ja joiden mediaani liikevaihto oli yli 150 000 euroa. Liikevaihdon kehityksen piti olla myös positiivinen kaikkina kolmena mittausvuonna.

Yli viiden prosentin liikevaihdon vuosikasvuun ylsivät lisäksi vanhusten ja vammaisten sosiaalihuollon avopalveluita sekä kotipalveluja ikääntyneille tarjoavat yritykset. Nämä kaksi sote- toimialaa eivät kuitenkaan saavuttaneet kärkisijoille vaadittua 10 prosentin sijoitetun pääoman tuottoa. Samoin kävi tietokoneiden ja elektronisten laitteiden valmistajille, joiden sijoitetun pääoman tuotto oli heikko.

Vastaavasti Asiakastiedon tietokannasta löytyy nippu erittäin kannattavia toimialoja, joiden kasvuprosentit olivat vaatimattomia. Näitä ovat muun muassa isot supermarketit, lääkäriasemat ja eläinlääkintäpalvelut. Parhaimmilla toimialoilla sijoitetun pääoman tuotto nousi 20 prosenttiin. Erinomaisen rajana pidetään yleisesti 15 prosenttia. Yhteensä yli kymmenen prosentin vuosittaisen sijoitetun pääoman tuoton saavutti 21 toimialaa.

Vanheneva rakennuskanta tuo kasvua

Talonrakennusteollisuus ry:n Uudenmaan piirin aluejohtaja Diana Råman ei ole yllättynyt kattorakentajien ja rakennusten purkuun erikoistuneiden yritysten menestyksestä listalla. Hänen mukaansa Suomessa on paljon vanhaa rakennuskantaa, joka on tullut tiensä päähän tai vaatii isompaa korjausta. Råman viittaa erityisesti 1960–80-luvuilla rakennettuihin asuintaloihin tai kuntaomisteisiin kiinteistöihin. Korjausvelka on kasvanut, kun huoltotoimia on laiminlyöty.

– Korjausrakentaminen on kasvava trendi. Korona on kuitenkin jarruttanut joitakin hankkeita. Rahoituksen saaminen on yksi uhkakuva. Toinen on se, että taloyhtiöiden yhtiökokouksia ja isompia korjaushankepäätöksiä on pitänyt siirtää koronan takia, Råman sanoo.

Erityisesti ammattipuolen katto- ja vedeneristysrakentamiseen keskittyneen Nordic Waterproofing Suomen toimitusjohtaja Esa Mäki puolestaan arvioi, että pienrakentaminen parantaa toimialan tunnuslukuja.

– Yleisesti tämä ei ole korkean kannattavuuden toimiala, mutta pientalojen kattoremonttien suosio on noussut kymmenen viime vuoden aikana. Ennen kattoremontit tehtiin talkoilla, nyt ne ostetaan palveluna. Lisäksi kiinteistönomistajien ymmärrys ennakoivasta huollosta ja kunnossapidosta on kasvanut, Mäki sanoo.

Hänen edustamansa yritys on yksi alan suurista. Nordic Waterproofing Suomi muodostuu viidestä yhtiöstä, joista KerabitPro lienee tunnetuin. Pohjoismainen konserni on listattu Tukholman pörssiin.

– Toimialalla on tapahtunut konsolidoitumista. Suuruus ei ole itseisarvo, mutta se mahdollistaa toiminnan paremman kehittämisen, Mäki uskoo.

Pääomasijoittaja kiihdyttää kasvuvauhtia

Yritysostot ja sijoittajan mukaan ottaminen ovat tutkitusti nopein tie yrityksen kasvuun, vaikka toimialan mediaaniluvut olisivat vaatimattomat. Viime vuonna pääomasijoittajat sijoittivat 68 suomalaiseen kasvuyhtiöön yli 700 miljoonaa euroa. Pääomasijoittajien kohdeyritykset kasvavat liikevaihdolla mitattuna kuusi kertaa nopeammin verrattuna saman toimialan muihin yrityksiin.

– Pääomasijoittajat tuovat yritykseen pääomien lisäksi osaamista ja verkostoja. Sijoittajat auttavat hallitustyöskentelyssä, kasvustrategian hiomisessa, brändin vahvistamisessa, rekrytoinneissa ja liiketoiminnan digitalisoinnissa. Heidän osaamistaan kannattaa hyödyntää myös yritysjärjestelyissä ja muissa muutostilanteissa, listaa Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja Pia Santavirta.

Hän nostaa Musti & Mirrin hyväksi esimerkiksi, jossa yritys kasvatettiin ensin kotimaiseksi markkinajohtajaksi ja lopulta Musti Group listattiin Helsingin pörssiin.

Sijoittajia kiinnostavat tällä hetkellä toimialat, jotka nivoutuvat tavalla tai toisella kiertotalouteen, uusien materiaalien kehittämiseen ja globaaleihin megatrendeihin. Näitä ovat muun muassa väestön ikääntyminen, ympäristöriskien hallinta ja liikkumisen ratkaisut.

– Pääomasijoittajat katsovat toimialoja, joilla on vahvaa kasvupotentiaalia. Koronakriisin jyllätessä katsotaan erityisesti niitä, jotka kasvavat kriisistä huolimatta. Monien toimialojen on uudistuttava ja liiketoimintamalleja on päivitettävä vastaamaan muuttuneita olosuhteita, Santavirta sanoo.

Teksti: Kimmo Koivikko

Liitteet

Yhteyshenkilöt

Väliaikaiskuva

Mediayhteydet

Lehdistökontakti

markkinointitiimi@asiakastieto.fi