Suomen Vahvimmat yritykset ovat talouden tukipilareita, jotka vahvistavat ja vakauttavat talouselämäämme. Sertifikaatti on merkki yrityksen positiivisista taloudellisista tunnusluvuista, luottokelpoisuudesta, taustatiedoista ja hyvästä maksukäyttäytymisestä. Tutustu Suomen vahvimmat -tuotteisiin ja kerro niillä asiakkaillesi ja kumppaneillesi, että yhteistyö kanssasi on kestävällä pohjalla.
Suomen Vahvimmat -sertifikaatti kertoo asiakkaille, yhteistyökumppaneille, luotottajille ja muille sidosryhmille, että yhteistyö yrityksen kanssa on kestävällä pohjalla. Sertifikaatin avulla yritys voi erottua kilpailijoista, kerätä positiivista huomiota ja vahvistaa brändimielikuvaansa. Suomen Vahvimmat on hyvän hallintotavan sertifikaatti. Vastuullisuus (ESG) ja sen raportointi on tullut pysyvä osaksi yritysten velvoitteita ja käytäntöjä. Asiakastiedon ESG-vastuullisuusraportilla on lueteltu yrityksen sertifikaatit erilaisista ulkoisista lähteistä. Maininta Suomen Vahvimmat -sertifikaatista näkyy automaattisesti hyvän hallintotavan sarakkeessa ja on merkki hyvin johdetusta yhtiöstä.
Jaksaminen ja hyvinvointi ei ole aina itsestään selvää ja joskus vahvinkin mieli voi tarvita tukea. Lasten ja nuorten tuen tarve on kasvanut erityisen suureksi koronapandemian aikana ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan sekä inflaatio aiheuttavat yrittäjille valtavia vaikeuksia. Uupuminen näkyy arjessa ja apua tarvitaan enemmän kuin koskaan. Me haluamme auttaa, ja siksi olemme päättäneet lahjoittaa vuoden 2023 aikana tilatuista Suomen Vahvimmat -sertifikaateista Mielinauhan verran eli 4 € MIELI ry:lle mielenterveystyöhön ja kriisiauttamiseen. Lue lisää kampanjasta täältä.
Suomen Vahvimmat -sertifikaatti myönnetään vain parhaista parhaille yrityksille, jotka ovat täyttäneet sertifikaattiin oikeuttavat tiukat ehdot ja korkean Rating Alfa -luottoluokituksen. Kaikista suomalaisista yrityksistä 61,4 % täyttää nämä ehdot ja on oikeutettu joko Suomen Vahvimmat Platina-, Kulta- tai Hopea-sertifikaattitasoon.
Tarkista ja siirry verkkokauppaan
Erilaisia Suomen Vahvimmat -tuotteita voi hyödyntää monipuolisesti yrityksen liiketoiminnassa. Suomen Vahvimmat -sertifikaatista on saatavilla erilaisia tuotepaketteja, riippuen siitä miten laajasti haluatte kertoa onnistumisestanne. Tuotepakettien ominaisuuksia voit verrata oheisesta taulukosta. Asiantuntijamme auttavat sinua valitsemaan yrityksellesi parhaiten toimivan paketin.
*Digitaaliset sertifikaatit toimitetaan kolmella kielellä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Sertifikaattitilauksen voi tehdä toistaiseksi voimassa olevana tilauksena tai kertatilauksena. Toistaiseksi voimassa oleva tilaus on voimassa ilman uudistamista, kunnes se irtisanotaan. Tilaus edellyttää Suomen Vahvimmat -sertifikaattiin vaadittavien kriteerien täyttymistä uuden tilausjakson alkaessa.
Voit kertoa sertifioinnista monin eri tavoin yrityksesi viestinnässä. Lue täältä ohjeet Suomen Vahvimmat -sertifikaatin käyttöönottoon ja vinkkejä sen hyödyntämiseen yritysviestinnässäsi.