Kaupparekisterin ulkopuolella on paljon aktiivista yritystoimintaa
Tiedote13.02.2019
Asiakastieto Group on ryhtymässä luokittelemaan myös kaupparekisteriin merkitsemättömiä y-tunnuksia, joista suuri osa on ns. kevytyrityksiä. Luokitus mahdollistaa yritykselle monet luotolliset toiminnot, kuten puhelinliittymät ja lainarahoituksen saamisen.
Asiakastiedon tuoreen poiminnan mukaan Suomessa on peräti 332 000 y-tunnusta, joita ei löydy kaupparekisteristä. Joukossa on esimerkiksi maa- ja metsätiloja ja apteekkeja, mutta iso osa on ns. kevytyrityksiä, joita on perustettu vaikkapa sivutoimisen liiketoiminnan harjoittamiseen palkkatyön ohessa.
”Kaupparekisterin ulkopuolisiin y-tunnuksiin kohdistuvien kyselyiden määrästä voimme päätellä, että niiden toiminta on aktiivista, vaikka muuten tietoa onkin varsin vähän. Haluamme auttaa näitä pieniä yrityksiä tekemään toiminnastaan entistä sujuvampaa, sillä luokitus mahdollistaa esimerkiksi puhelinliittymän tai välttämättömän vakuutuksen ottamisen y-tunnukselle”, kertoo luokituksista vastaava liiketoiminnan kehityspäällikkö Otto Olsson Asiakastieto Groupista.
Ilman luokitusta yrittäjä joutuu käytännössä tekemään luotolliset sopimukset omiin nimiinsä, vaikka niitä käytettäisiin yritystoimintaan. Moni palveluntarjoaja ei tee sopimuksia yrityksille, joista ei ole tarjolla kolmannen osapuolen, esimerkiksi Asiakastiedon luokitusta. Tähän saakka luokitusta ei ole tehty, koska Yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä (YTJ) ei luovuteta tietoa toimintaa harjoittavasta henkilöstä tai tämän henkilötunnusta. Asiakastieto ei tämän vuoksi, ilman yrittäjän omaa ilmoitusta, pysty käyttämään henkilön omia tietoja luokitusta muodostettaessa.
Linkki yrityksen ja henkilön välille
Kaupparekisteriin merkitsemättömistä y-tunnuksista runsaat kaksi kolmasosaa (68 prosenttia, 227 000 kappaletta) on Asiakastiedon mukaan yksityisiä elinkeinonharjoittajia. Näiden yritysten toiminnasta ei rekisteritietojen perusteella paljoa tiedetä. Jatkossa luokitus pystytään muodostamaan, kun yrittäjä itse sitä pyytää.
”Näin pystymme linkittämään sekä yrittäjän että y-tunnuksen eli henkilön ja yrityksen. Silloin taloudellisesti merkityksellistä dataa saadaan kerättyä ja yhdisteltyä riittävästi, ja voidaan muodostaa luokitus, joka ennustaa yrityksen takaisinmaksuriskin luotettavasti. Tämä on myös luottoa myöntävien yritysten odottama uudistus, sillä ne haluavat tuntea asiakkaansa nykyistä paremmin ja palvella niitä paremmin. Luokitus mahdollistaa tämän ja auttaa yhtenäistämään luottopäätösprosessin”, Otto Olsson lupaa.
Y-tunnukseen liittyvän henkilön tunnistaminen tuo luokitukseen suuren lisäarvon. Henkilön kautta mukaan tulevat tiedot hänen mahdollisista muista yritysyhteyksistään ja niiden vahvuudesta tai kohollaan olevasta riskistä.
Maksuhäiriötilastot kertovat, että jonkin verran luotollisia sopimuksia myös kaupparekisterin ulkopuoliset yritykset ovat onnistuneet hankkimaan. Asiakastiedon mukaan runsaalla 3 000 kaupparekisteriin kuulumattomalla yrityksellä on vähintään yksi maksuhäiriömerkintä. Yhteensä merkintöjä on yli 15 000.
Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämässä kaupparekisterissä oli vuoden 2019 alussa yhteensä 611 000 yritystä tai muuta y-tunnuksellista yksikköä. Nämä kaikki löytyvät myös Asiakastieto Groupin yritystietorekisteristä.
Liitteet
Yhteyshenkilöt
Emmi Paajanen
Lehdistökontakti
PR & Content Specialist
emmi.paajanen@asiakastieto.fi+358 (45) 123 8804