Asiakastieto Media

Maksamattomat sähkölaskut aiheuttavat edelleen paljon häiriömerkintöjä

Tiedote17.04.2024

Maksamattomat sähkölaskut aiheuttavat edelleen paljon häiriömerkintöjä

Sähköenergian hinta kääntyi viime vuonna selvään laskuun. Siitä huolimatta monilla kuluttajilla on yhä suuria vaikeuksia maksaa sähkölaskujaan. Suomen Asiakastieto Oy:n tuoreen selvityksen mukaan tammi-maaliskuussa 2024 kuluttajille rekisteröitiin yli 2 100 maksuhäiriömerkintää, joissa syynä oli maksamaton sähkölasku.

”Olemme tutkineet tätä sähkön hintaan ja kotitalouksien maksuvaikeuksiin liittyvää ilmiötä vuoden 2022 alusta lähtien. Viime vuoden jälkipuoliskolla sähkölaskuista aiheutuneiden maksuhäiriöiden määrä alkoi selvästi kasvaa.  Tuoreimmat luvut osoittavat, että näiden maksuhäiriöiden määrä on valitettavasti vakiintumassa korkealle tasolle”, kertoo viestintäpäällikkö Ville Kauppi Asiakastiedosta.

Osittain kehitys johtuu siitä, että prosessi laskun erääntymisestä käräjäoikeuden velkomustuomioon ja maksuhäiriömerkintään on pitkä. Tyypillisesti siinä kestää useita kuukausia, jopa puoli vuotta. 

”Osa tänä vuonna rekisteröidyistä maksuhäiriöistä koskee siis sähkölaskuja, jotka ovat erääntyneet jo viime vuoden puolella. Toisaalta moni ylivelkaantumisen partaalla oleva kotitalous varmasti pyrkii aina maksamaan asumiseen liittyvät laskut ensimmäisenä. Jos rahat eivät riitä kaikkiin laskuihin, jää jokin muu sitten maksamatta”, Kauppi huomioi.

Tätä päätelmää tukee Asiakastiedon tutkimushavainto siitä, että lähes kaikilla sähkölaskusta häiriön saaneilla on muitakin maksuhäiriömerkintöjä luottotiedoissaan.

Asiakastieto kertoi aiemmin huhtikuussa, että myös maksuhäiriöisten henkilöiden kokonaismäärä on taas kääntynyt kasvuun. LUE LISÄÄ tiedotteesta.

Lisätietoa medialle: markkinointitiimi@asiakastieto.fi
Omia luottotietoja koskevat kyselyt: www.omatieto.fi tai Asiakaspalvelu 010 270 7300, omatieto@asiakastieto.fi

Liitteet

Yhteyshenkilöt

Väliaikaiskuva

Emmi Paajanen

Lehdistökontakti

PR & Content Specialist

emmi.paajanen@asiakastieto.fi

+358 (45) 123 8804