Asiakastieto Media

Vuokranantaja voi tarkistaa alaikäisen huoltajatiedot

Uutinen12.11.2018

Vuokranantaja voi tarkistaa alaikäisen huoltajatiedot

Kun alaikäinen solmii vuokrasopimusta vaikkapa muuttaessaan toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, hän ei pysty omissa nimissään tekemään sitovaa vuokrasopimusta. Vuokranantajayrityksen on silloin tärkeä varmistaa, kuka on huoltaja tai muu sopimuksen allekirjoittamiseen oikeutettu.

”Etsimme yhdessä Väestörekisterikeskuksen kanssa jatkuvasti uusia tapoja, joilla varmistettu tieto palvelee kansalaisia ja yrityksiä heidän arjessaan ja sopimuksissaan. Aiemmin huoltajuustietoa on jo hyödynnetty esimerkiksi alaikäisen henkilön omaisuuden ja varallisuuden hoitamiseen tai vakuuttamiseen liittyviin tilanteisiin, joissa huoltaja tai edunvalvoja on tunnistettava”, kertoo liiketoiminnan kehityspäällikkö Reetta Sinelampi Asiakastieto Groupista.

Nyt alaikäisen huoltajien tiedot voidaan tarkistaa myös muissa sellaisissa tilanteissa, joissa organisaatio täyttää tarkistuksen tehdessään yleisen lakisääteisen velvollisuuden tai oikeustoimi alaikäisen kanssa edellyttää huoltajien suostumusta. Huoltajuustieto helpottaa asiointia myös esimerkiksi lääkärikeskustoiminnassa.

Aiheesta lisää: AsiakastietoMedia

Liitteet

Yhteyshenkilöt

Väliaikaiskuva

Emmi Paajanen

Lehdistökontakti

PR & Content Specialist

emmi.paajanen@asiakastieto.fi

+358 (45) 123 8804