Asiakastieto Media

Asiakastieto tavoittelee 40 000 euron lahjoitusta MIELI ry:lle - Yhdessä kohti vahvempaa huomista

Tiedote23.05.2023

Asiakastieto tavoittelee 40 000 euron lahjoitusta MIELI ry:lle - Yhdessä kohti vahvempaa huomista

Taloudellinen epävarmuus lisääntyy ja yrittäjienkin riskit kasvavat, ilmenee Asiakastiedon yrityksiä koskevista tilastoista. Esimerkiksi konkurssiin on asetettu toukokuun puoliväliin mennessä jo 950 yritystä eli lähes neljännes enemmän kuin viime vuonna. Samoin protestoitujen trattojen määrä on peräti 31 prosentin kasvussa. Maksuvaikeudet painavat yrittäjän mieltä ja yrityksen vaikeudet heijastuvat usein myös työntekijöihin sekä heidän läheisiinsä.

”Yrittäminen on hallittua riskin ottamista, joka onnistuessaan tuottaa laajasti hyvää. Nyt valitettavasti elämme taas aikoja, jolloin riskit toteutuvat yhä useamman yrittäjän kohdalla. Koska vahvinkin mieli voi joskus tarvita apua, on Suomen Asiakastieto Oy päättänyt tukea mielenterveystyötä vuoden 2023 aikana. Lahjoitamme jokaisesta vuoden 2023 aikana tehdystä Suomen Vahvimmat -sertifikaattitilauksesta 4 euroa MIELI ry:n toimintaan”, kertoo Asiakastiedossa Suomen Vahvimmat -konseptista vastaava tuoteomistaja Jaakko Nors

”Tavoitteemme on lahjoittaa vuoden 2023 loppuun mennessä yli 40 000 € mielenterveystyölle ja kriisiauttamiselle”, hän jatkaa.

Vähintään joka viides suomalainen kokee vuoden aikana mielenterveyden häiriöitä ja joka viides sairastuu elämänsä aikana masennukseen. MIELI ry on mielenterveysjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää mielenterveyttä, tarjota kriisiapua ja ennaltaehkäistä mielenterveyden ongelmia. MIELI ry on maailman vanhin mielenterveysalan kansalaisjärjestö, joka on auttanut suomalaisia elämän kriiseissä jo yli 120 vuotta. Se toimii valtakunnallisesti 54 paikallisen jäsenjärjestön voimin. Toiminnassa on mukana lähes 150 ammattilaista ja yli 3 000 vapaaehtoista.

”MIELI ry on rakentanut upean verkoston ja kehittänyt toimintatapoja, jotka auttavat päivittäin suurta joukkoa suomalaisia. Tekemällä ennaltaehkäisevää työtä, esimerkiksi tarjoamalla lapsille ja nuorille kriisiapua sekä vahvistamalla mielenterveystaitoja voimme varmistaa, että lapsilla ja nuorilla on valoisa tulevaisuus ja meille kasvaa uusia yrittäjiä ja palkansaajia. Asiakastieto haluaa yhdessä muiden vahvojen yritysten kanssa olla tukemassa tätä tärkeää työtä”, Nors toteaa.

Uusi verkkovalmennus yrittäjien tukemiseen

”Taloudelliset haasteet ja jatkuvat tulospaineet kuormittavat yrittäjiä, jotka samaistuvat usein vahvasti oman yrityksensä toimintaan. Se, että yrittäjä ei pysty maksamaan työntekijöilleen palkkaa tai joutuu kokonaan lopettamaan yritystoimintansa, on suuri riski yrittäjän mielenterveydelle", kertoo työelämän mielenterveyden asiantuntija Kirsi Nurminen MIELI ry:stä.

Taloushuolien lisäksi yrittäjiä kuormittavat usein kiire ja pitkät työpäivät. Myös työn ja perheen sekä muun elämän yhteensovittaminen aiheuttavat huolia. Kun yrittäjän jaksaminen on koetuksella, on tärkeää hakea apua. Yrittäjän Kriisikeskus tarjoaa yrittäjille keskusteluapua matalalla kynnyksellä.

”Panostaminen mielen hyvinvointiin auttaa yrittäjiä selviytymään haastavissa tilanteissa. Mielenterveys on voimavara, jota voi ja kannattaa vahvistaa jo ennen kuin yrittäjällä on liiketoiminnan tai oman jaksamisen kanssa ongelmia. MIELI ry kehittää parhaillaan ESR-rahoituksella Yrittäjän mieli -verkkovalmennusta, joka auttaa tunnistamaan oman jaksamisen tilan ja löytämään arjen keinoja voimavarojen vahvistamiseksi”, Nurminen lisää.

Lue lisää kampanjasta ja lahjoituksesta TÄÄLTÄ

Lisätietoa: Tuoteomistaja Jaakko Nors, puh. 010 270 7502, jaakko.nors@asiakastieto.fi


Asiakastiedon Suomen Vahvimmat -sertifikaatti juhlii 15-vuotista taivaltaan. Vuosittain tuhannet yritykset ja yrittäjät ovat tuloksillaan ansainneet mahdollisuuden hankkia sertifikaatin, joka kertoo kyvystä luoda voimaa Suomen talouselämään nyt ja tulevaisuudessa. Sertifikaatin saaneilla yrityksillä on positiiviset taloudelliset tunnusluvut ja hyvä luottokelpoisuus sekä vastuuhenkilötaustat ja maksukyky hyvällä mallilla.

MIELI Suomen Mielenterveys ry tekee työtä mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi. MIELI ry puolustaa kaikkien yhtäläistä oikeutta hyvään mielenterveyteen. Järjestö koordinoi valtakunnallisen kriisikeskusverkoston toimintaa sekä edistää lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia.

MIELI ry:n 5 vinkkiä yrittäjän mielen hyvinvoinnin vahvistamiseksi

1. Vahvista työsi voimavaroja
Tunnista mikä tuottaa iloa ja energiaa sinulle työssäsi. Huomaa, missä juuri sinä olet hyvä. Pysähdy pohtimaan, mikä on työsi merkitys.
2. Panosta palautumiseen
Muista, että mukavastakin työstä pitää palautua. Rakenna pieniä palautumisen hetkiä osaksi arkeasi. Irrottaudu työstä vapaa-ajalle ja nauti myös työn ulkopuolisesta elämästä.
3. Tunnista jaksamisesi rajat
Opettele tunnistamaan liiallisen stressin merkit ja oman jaksamisesi rajat. Stressaantuneena et aina itse tunnista olevasi stressaantunut.
4. Vahvista verkostojasi
Rakenna ja vahvista sosiaalisia ja ammatillisia verkostojasi. Osallistu tilaisuuksiin ja tapaa muita yrittäjiä. On tärkeää tuntea kuuluvansa porukkaan ja saada palautetta työstä.
5. Ole ystävä itsellesi
Harjoittele myötätuntoa itseäsi kohtaan. Puhu itsellesi ystävällisesti. Opettele hyväksymään oma keskeneräisyytesi ja epätäydellisyytesi.

Liitteet

Yhteyshenkilöt

Väliaikaiskuva

Emmi Paajanen

Lehdistökontakti

PR & Content Specialist

emmi.paajanen@asiakastieto.fi

+358 (45) 123 8804