Asiakastieto Media

Verkkomainonta muuttuu: Näin markkinoinnin kohdentaminen onnistuu tehokkaasti

Artikkeli27.09.2022

Verkkomainonta muuttuu: Näin markkinoinnin kohdentaminen onnistuu tehokkaasti

Asiakastiedon kehittämä kuluttajaprofiloinnin palvelu Kuluttajatutka auttaa löytämään uusia asiakkaita nykyisten asiakkaiden tietojen perusteella.

Markkinoinnin kohdentaminen ja verkkomainonta muuttuvat, kun Google alkaa rajoittaa mainos- ja seurantaevästeiden käyttöä. Hakusanajätti on ilmoittanut, että se aloittaa niin sanottujen kolmansien osapuolten evästeiden käytöstä poistamisen Chromessa, joka on markkinaosuudeltaan suurin nettiselain.

Evästemuutoksen aikataulu on lykkääntynyt, mutta päätös tulee vaikuttamaan olennaisesti kuluttajille suunnattuun verkkomainontaan. Jatkossa kolmannet osapuolet eivät pysty seuraamaan yrityksen sivustolla vierailevien nettiselailua ja kohdentamaan siten heille mainontaa. Kolmansilla osapuolilla tarkoitetaan tahoja, jotka eivät ole verkkosivun ylläpitäjiä. Näitä ovat muun muassa yritysten markkinointikumppanit. 

– Evästeet korvautuvat lopulta paikkatiedolla. Asiakastieto on kehittänyt Kuluttajatutkapalvelun, jonka avulla mainostaja löytää oikeat kohdeyleisöt ilman evästetietoja, sanoo Asiakastiedon kehitysjohtaja Jari Saarikoski.

Profiloinnissa hyödynnetään yrityksen nykyistä asiakasrekisteriä. Kuluttajaprofiloinnin palvelua hyödynnettäessä yrityksellä tulisi olla tiedossa kiinnostavan asiakasryhmän etunimet, osoitteet, postinumerot, kotikaupungit ja jos saatavissa, niin myös syntymävuodet. 

Asiakastieto lisää tämän jälkeen asiakkailta saamaansa aineistoon profilointitietoa omista lähteistään ja tietokannoistaan. Näin profiloinnin lopputuloksena yritysten käyttöön jalostuu oleellista tietoa, kuten asiakkaiden elämänvaihe, tulotaso, ostovoima, alueellinen maksuhäiriöriski, sijoittamiseen ja säästämiseen liittyvät mahdollisuudet, asuinympäristö, koulutustaso, muuttoalttius, asunnon omistussuhde, asuintapa sekä puoluekannatus. 

Profiloinnilla tuotetun datan avulla markkinointitoimenpiteet voidaan kohdistaa nykyisiä asiakkaita muistuttaville kohderyhmille, asuinalueille ja henkilöille, jotka ovat todennäköisesti markkinoitavista tuotteista ja palveluista kiinnostuneita.

– Kuluttajatutka rikastaa yritysten omaa dataa ja monistaa nykyisiä asiakkaita. Palvelu visualisoi erilaisia ”Heat mapeja”, joiden ansiosta asiakasymmärryksen kasvattaminen ja markkinoinnin kohdentaminen on helppoa, Saarikoski kiteyttää. 

Hän kertoo esimerkin, jossa hotelliketju halusi lisää yöpyjiä hotelleihinsa. Ensin yrityksen täytyi tunnistaa, ketkä heidän toimipisteissään yöpyivät. Sen jälkeen profilointi auttoi kohdentamaan markkinointitoimenpiteet oikeille kohderyhmille ja alueille.

Lue lisää siitä, miten kohdistat markkinointia kuluttajille ilman evästeitä.

Asiakkaiden tarpeet kehitystyön taustalla

Asiakastieto on kehittänyt kuluttajien profilointiin Kuluttajatutkapalvelun asiakkaidensa toiveiden pohjalta.

– Kuuntelemme jatkuvasti asiakkaidemme tarpeita. Täytyy kuitenkin muistaa, että Asiakastieto ei ole mikään markkinointitoimisto, vaan tuotamme ja jalostamme dataa. Emme halua astua kenenkään markkinointia tekevän varpaille, Saarikoski muistuttaa.

Hänen mukaansa palvelun käyttöönotto ei vaadi kuukausittaisia ylläpitomaksuja. Hinta perustuu käyttöön ja asiakasrekisterin kokoon. Edullisimmillaan profiloinnin voi tehdä sadalla eurolla.

Kuluttajatutka on tarkoitettu vain kuluttaja-asiakkaiden profilointiin. B2B-myyntiin ja markkinointiin on tarjolla oma kohderyhmätyökalu, Yritysfiltteri.

Asiakastieto auttaa yrityksiä sopeutumaan: Kampaamotukku Hairmail laajensi toimintaansa kuluttajakauppaan

Liitteet

Yhteyshenkilöt

Väliaikaiskuva

Mediayhteydet

Lehdistökontakti

markkinointitiimi@asiakastieto.fi