Asiakastieto Media


Talousosaamisen #TarkkaFyrkka-työpajat käynnistyvät jälleen syksyllä

Blogi16.06.2020

Talousosaamisen #TarkkaFyrkka-työpajat käynnistyvät jälleen syksyllä

Koronapandemia on aiheuttanut paljon harmia ja surua yhteiskunnassamme. Jo ennen virusta on laajasti huolena ollut yhteiskunnan eriarvoistuminen. Tällä hetkellä kukaan ei välttämättä ole näkemässä, kun henkilö ajautuu sivuraiteille elämässään. Moni päätyy nyt työttömyys-, maksuhäiriö- tai mielenterveystilastoihin.

Asiakastieto on järjestänyt nuorille suunnattuja TarkkaFyrkka-koulutuksia vuodesta 2011. Vaikka sisältö on vuosien saatossa hioutunut, on ajatus alusta asti ollut sama. Nuorten talousongelmat eivät saa jäädä vain sivuhuomioiksi maksuhäiriötilastoissa. Ihmisten kohtaaminen ja heidän kanssaan keskusteleminen tuo syvyyttä ja kasvot rahahuolille.

Olen itse huomannut TarkkaFyrkka-työpajoissa, että on täysin eri asia analysoida maksuhäiriön vaikutuksia ihmisen elämään tiedotteessa kuin vastata kasvotusten nuoren esittämään kysymykseen esimerkiksi siitä, miten saada vuokra-asuntoa maksuhäiriöisenä. Osa työpajoissa minulle osoitetuista kysymyksistä on ollut niin vaikeita tai ovat koskeneet niin herkkiä asioita, etten kokemuksestani huolimatta osaa niihin edes auttavasti vastata. Niissä hetkissä on ollut helppo ymmärtää, kuinka erilaisista ja hankalistakin lähtökohdista ihmiset aikuisuuteen ja sen tuomiin vastuisiin ponnistavat.

Toisaalta vaikeat kysymykset valavat uskoani siihen, että teemme jotain merkityksellistä TarkkaFyrkka-työpajoissa. Olemme onnistuneet luomaan hetken, jossa tuollaisia kysymyksiä ja huolia uskalletaan nostaa esille.

Rahahuolien puheeksi ottaminen on ensimmäinen askel

Tänä vuonna TarkkaFyrkka-työpajat alkavat kouluissa syksyllä joko lähi- tai etätyöpajoina. Työpajoissa käsitellään perustietoa taloudenhallinnasta, mutta ennen kaikkea sitä, kuinka tärkeää on ottaa rahahuolet puheeksi. Tarkoitus on tarjota neuvoja omien huolien jakamiseen ja antaa työkaluja rahaongelmien kanssa painivan kaverin rohkaisemiseen. Työpajat kulkevat nimellä #TarkkaFyrkka – Rahahuolia?

Uutena lisänä olemme kehittämässä myös koulutusta opettajille, jotta he pystyisivät pitämään itsenäisesti #TarkkaFyrkka-työpajoja. Tämän webinaarina järjestettävän koulutuksen tavoitteena on laajentaa tietoisuutta työpajan sisältämistä aiheista. Opettajat kohtaavat nuoret lähes päivittäin, joten heidän rooliaan nuorten elämässä ei voi liikaa korostaa. On myös tärkeää, ettei TarkkaFyrkka-työpaja jää vain yhdeksi irralliseksi oppitunniksi.

Asiakastiedon TarkkaFyrkka-oppitunnit ja opettajien koulutuswebinaari järjestetään 2020 yhteistyössä Nuorten Akatemian kanssa. TarkkaFyrkka on yksi Enento Groupin nuorten talousosaamisen kasvattamiseen tähtäävistä pohjoismaisista hankkeista. Asiakastiedon ruotsalainen sisaryritys UC järjestää nuorille talousopetusta The Bill -hankkeen alla.

Heikki Ruponen

#TarkkaFyrkka-mies

Liitteet

Yhteyshenkilöt

Ville Kauppi

Ville Kauppi

Lehdistökontakti

Content Manager

ville.kauppi@asiakastieto.fi

+358 10 270 7504

Pia Katila

Pia Katila

Lehdistökontakti

Viestintä- ja sijoittajasuhdepäällikkö

pia.katila@asiakastieto.fi

+358 10 270 7506

Käytämme evästeitä, jotta sivusto toimisi paremmin sinulle. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt, että käytämme evästeitä. Lue lisää evästeistä täällä.