Hämeen Laaturemontti Oy on Suomen Vahvin yritys 2015
Uutinen17.12.2015
ARTIKKELI JA KUVAT OVAT VAPAASTI JULKAISTAVISSA JOURNALISTISIIN TARKOITUKSIIN, KUN KERROTAAN SUOMEN ASIAKASTIETO OY:N VALITSEMISTA SUOMEN VAHVIMMISTA YRITYKSISTÄ.
Teksti: Matti Valli
Kuvat: Ari Korkala / Studio Valoisa Nauris Oy
Suomen Asiakastieto Oy on valinnut voimakkaasti kasvaneen Hämeen Laaturemontti Oy:n Suomen Vahvimmaksi yritykseksi vuonna 2015.
Kattorakenteiden asennukseen ja kattamiseen erikoistuneen Hämeen Laaturemontti Oy:n palvelukonsepti ja asiakaslupaus on lyhyt ja ytimekäs: kattoremontti jopa kahdessa päivässä. Ei kaksi päivää toki aina riitä, sillä kattorakenteet voivat olla joskus mutkikkaita ja koristeellisia, mutta konsepti on se kova ydin, jonka ympärille kasvu on luotu. Vuonna 2014 osa yrityksestä myytiin pääomasijoittaja Sentica Partnersille. Näin saatiin lihaksia uuteen ponnistukseen.
- Tarkoituksenamme on aloittaa palvelukonseptimme vienti Ruotsiin ja suunnitteilla on myös yrityskauppoja, linjaa tulevaisuutta yhtiön toimitusjohtaja ja perustaja Kimmo Riihimäki.
Yrityskauppa teki Riihimäestä äyrikuninkaan ja julkisuuden henkilön. Kaupalla Riihimäki nousi vuoden 2014 kokonaistuloissa kolmossijalle koko Suomessa. Osa yrityskaupassa saaduista tuloista on siirretty Riihimäen nimeä kantavan säätiön peruspääomaksi.
Mies ja Hiace
Pahimman laman aikaan vuonna 1993 perustetun yrityksen kehitys on ollut vauhdikasta. Yritystoimintansa Riihimäki aloitti kuljettamalla työvälineitä ja tarvikkeita veljeltään lainatulla vanhalla Toyota Hiace -pakettiautolla. Aluksi hän kiersi tekemässä omakotitalojen kourutöitä Tampereen tuntumassa. Niiden yhteydessä alettiin tiedustella myös kattoremontteja, ja pian yhtiössä olikin kymmenen miestä kattoja asentamassa. Nyt takana on yli 10 000 kattoremonttia, yli 400 taloyhtiön kattoremonttia ja satoja kattojen korotuksia.
Nyt, runsaat kaksikymmentä vuotta myöhemmin, yhtiön liikevaihto on tuoreimmalla raportoidulla tilikaudella ollut 37 miljoonaa euroa eli selvästi enemmän kuin muilla alan yrityksillä keskimäärin. Liikevaihto on kolminkertaistunut vuosina 2012-2015, vaikka ajat ovat olleet vaikeat.
Suomen Asiakastieto Oy:n mukaan Hämeen Laaturemontti Oy:n luottoluokitus on luonnollisesti erinomainen eli AAA ja maksutapa erittäin positiivinen. Omavaraisuusaste on liikevaihdon kasvaessa ja toiminnan laajetessakin koko ajan vahvistunut ja on nyt 82 prosenttia. Henkilökuntaa on yli 230 henkilöä, ja kattotöihin edelleen itsekin osallistuva toimitusjohtaja Riihimäki tuntee jokaisen nimeltä. Toimintaa on kahdeksalla paikkakunnalla ja yhdeksäs toimipiste avataan tammikuussa 2016 Joensuuhun.
Kasvu rakennettu tulorahoituksella
Kuten vakavarainen tasekin osoittaa, on yhtiö tullut toimeen ja kasvanut tulorahoituksen turvin.
- Lainaa toiminnan pyörittämiseen en ole ottanut koskaan ja vierasta pääomaa on tarvittu vain kiinteistöpuolen hankintoihin. Perintätoimistojen palveluita emme ole tarvinneet koskaan, asiakkaat ovat aina maksaneet laskunsa. Laskutamme asiakasta vasta silloin kun työ on valmis. Emme tee töitä yrityksille, vaan taloyhtiölle ja omakotitalojen omistajille, Kimmo Riihimäki kuvaa.
Yhtiön taloutta ja kannattavuutta on hoidettu tarkasti ja säntillisesti. Kuluja säästetään myös kierrättämällä, sillä kattorakenteista peräti 95 prosenttia on kierrätyskelpoista tavaraa. Tilitoimisto- ja taloushallintopalvelut ostetaan ulkopuolelta.
- Ensimmäinen nosturiauto yritykseen hankittiin vuonna 2002. Hankinta teki mahdolliseksi toimintamallin, jossa kattoremontti suoritetaan kahdessa päivässä. Sitä ennen tavarat katolle ja katolta pois kannettiin käsivoimin. Työ oli raskasta, ja työntekijöiden vaihtuvuus oli suurta. Nyt kun nostot tapahtuvat koneellisesti, niin työ on huomattavasti keventynyt. Nyt käytössämme on 33 nosturiautoa ja niihin aiomme investoida jatkossakin, Riihimäki kertoo.
Ihmisten johtamista
Kattohommat ovat kuitenkin nuorehkojen miesten töitä. Riihimäen mukaan 40-vuotiaina miesten liikkuminen alkaa muuttua kankeahkoksi. Tällöin he usein siirtyvät kattoasiantuntijoiksi, jotka suunnittelevat tulevia remontteja yhdessä asiakkaiden kanssa.
Yhtiö asentaa pelkästään pelti- ja tiilikattoja, sillä huopakattojen asentaminen perustuu erilaiseen toimintamalliin. Riihimäki haluaa työllistää miehensä ympäri vuoden, ja se ei huopakattopuolella olisi mahdollista. Huopakattojen asennus määräytyy enemmän säiden mukaan. Huopakaton teko ei myöskään ole mahdollista kahdessa päivässä, mikä johtaisi siihen, että kallis nosturikalusto seisoisi kattotyömaan vieressä tyhjän panttina.
- Yksi yhtiön menestyksen salaisuus on johtamismalli, joka ei ole numeraalinen, vaan jossa porukkaa johdetaan edestä ihmisten kautta. Työskentelen katoilla usein osana asennusporukkaa. Teen jokaisen uuden asentajan kanssa kunnon työrupeaman, jotta opin tuntemaan ihmiset. He puolestaan saavat tuntuman siihen kuinka yrityksessä toimitaan, Riihimäki kertoo.
Kaikki työntekijät ovat yrityksen palkkalistoilla, alihankkijoita ei käytetä. Kattopellit profiloidaan itse ja kuljetetaan työmaalle omalla kalustolla. Yhtiölle myönnetty avainlipputunnus kertoo kotimaisen työn suosimisesta.
Säätiö tukemaan kädentaitoja
Perhossa Pohjanmaalla koulunsa käynyt Kimmo Riihimäki on aina ollut käytännön mies. Lukuhommat eivät maittaneet ja stipendit jäivät saamatta.. Tästä syystä Riihimäki yhdessä muiden yrityksen avainhenkilöiden kanssa sijoitti suuren summan yrityksen myynnistä saaduista varoista Kimmo Riihimäki -nimiseen säätiöön, joka alkaa myöntää stipendejä kädentaidoissa menestyville opiskelijoille.
Apurahoilla halutaan rohkaista nuoria antoisalle kädentaitojen alalle. Säätiön vuosittain jakamat apurahat on tarkoitettu ennen kaikkea perus- ja ammattikoulun puu-, metalli- ja käsitöiden opiskelijoille.
– Lukuaineissa loistavia oppilaita muistetaan koulujen kevätjuhlissa. Itse haluan kannustaa niitä, jotka teorian asemesta toteuttavat itseään kädentaidoilla. Puhun omasta kokemuksesta, kun itse pääsin nipin napin peruskoulusta läpi. Halusimme tähän muutosta, taustoittaa Riihimäki.
AAA-luokan yritys
Suomen Asiakastieto Oy:n analyysin mukaan Hämeen Laaturemontti Oy:n maksuvalmius, kannattavuus ja vakavaraisuus ovat kaikki erittäin hyvällä tasolla. Maksukäyttäytyminen viimeisen kuuden kuukauden ajalla on ollut moitteetonta eli laskut maksetaan aina ajallaan.
Vajaan 37 miljoonan liikevaihdollaan yhtiö on toimialallaan selvästi keskimääräistä suurempi. Viime tilikaudella liikevaihto kasvoi vajaa 43 prosenttia. Samaan aikaan koko toimialan yritysten liikevaihto laski. Taloudellinen asema on niin hyvä, että yritys voi tulevaisuudessa nopeasti kasvattaa markkinaosuuttaan. Tilinpäätöksen osalta analyysi perustuu 31.1.2015 päättyneen tilikauden tietoihin. Tilinpäätöksen valmistumisen jälkeen yritykseen on fuusioitu Pohjanmaalla toimiva M.E.T. Group Oy.
Yhteyshenkilöt
Emmi Paajanen
Lehdistökontakti
PR & Content Specialist
emmi.paajanen@asiakastieto.fi+358 (45) 123 8804