Insinöörit löysivät huipputeknologian sisäilman puhdistukseen
Uutinen17.08.2020
UniqAir on tehnyt paljon pohjatyötä ilmanpuhdistimien viennin aloittamiseksi. Vahva tuloskunto antaa muskeleita kansainvälistymiseen.
Startupit alkavat kukoistaa, kun kehitetty teknologia kohtaa asiakkaiden tarpeen. Taustalla pitää olla myös paljon osaamista myynnistä, markkinoinnista ja taloudesta. Kolmen insinöörin perustama UniqAir ei ole startup, mutta sen kuuden vuoden historia noudattaa samaa kaavaa.
Yrityksen perustajat tiesivät suomalaisesta keksinnöstä, jonka avulla voi suodattaa kaasuja tehokkaasti.
– Teknologia juontaa juurensa puolustusvoimiin ja taistelukaasuilta suojautumiseen. Testasimme sitä sisäilmaongelmiin ja huomasimme, että tässä on ideaa. Ostimme ensin lisenssin ja lopulta kaikki oikeudet. Sen jälkeen tuotetta on kehitetty jatkuvasti, sanoo UniqAirin toimitusjohtaja Panu Riikonen.
Kiteytettynä UniqAirin ilmanpuhdistimet käyttävät kolmivaiheista suodatusteknologiaa ja se on VTT:n testaama. Testien mukaan puhdistimet suodattavat lähes 100 prosenttia kaasuista.
– Hiukkasten putsaaminen ei ole haastavaa, vaan kaasumaiset epäpuhtaudet, Riikonen sanoo.
Hän viittaa esimerkiksi homeitiöihin. Toimitusjohtajan mukaan itiöiden aineenvaihduntakaasu aiheuttaa ihmisille allergisia reaktioita.
Home on noussut Suomessa ongelmaksi etenkin julkisissa rakennuksissa, kuten kouluissa. Toimistoissa huonoon sisäilmaan on myös herätty. Ilmanpuhdistin poistaa sisäilmasta homeitiöiden lisäksi kaasuja, hajuja, pölyä, mikrobeja ja viruksia.
UniqAirin ilmanpuhdistimista 90 prosenttia menee ammattikäyttöön.
– Ongelma huonosta sisäilmailmasta halutaan hoitaa pois huomaamattomasti. Olemme käyttäneet ilmanpuhdistimien designiin ulkopuolista suunnitteluvoimaa, jotta laitteet istuvat muuhun sisustukseen mahdollisimman hyvin, Riikonen perustelee.
Kasvu ei syönyt kannattavuutta
UniqAir on kasvanut kuudessa vuodessa rivakasti. Yrityksen liikevaihto on noin kolme miljoonaa euroa, ja se on tehnyt kovaa tulosta alusta alkaen. Lappeenrantalaisyritys on ollut jo vuosia Suomen Vahvimpien yritysten listalla eli luokitus on ollut AAA tai AA+.
Toimitusjohtajan mukaan kulujen kurissapitäminen vaatii jatkuvaa syyniä. Ostojen ja myynnin pitää olla tasapainossa, kassanhallintaan kiinnitetään paljon huomiota, eikä varasto saa kasvaa liian suureksi. Toisaalta asiakaslupaus nopeasta toimituksesta edellyttää, että varastossa riittää tavaraa. Kaikilla aluemyyjillä on oma lähivarasto.
– Toimimme etenkin alkuvuodet lähes pelkästään vuokramarkkinoilla. Sisäilmaongelma ratkaistaan ennen pitkää, joten laitteeseen ei tarvitse investoida. Kovin kasvuvaihe vaati tarkkuutta, sillä tulot kertyvät pieninä murusina, mutta uusien laitteiden valmistuksesta tulee kulut suoraan sisään. Meidän piti laskea koko ajan, milloin laitteita palautuu asiakkailta ja kuinka paljon täytyy tehdä uusia, Riikonen muistelee.
UniqAir on tehnyt pitkään pohjatyötä ilmanpuhdistimien viennin eteen. Yhtiö on saanut myös lisää omistajia, kun kaksi suomalaista perheyhtiötä teki UniqAiriin sijoituksen. Samalla yksi perustajista irtautui.
Ensimmäisinä vientikohteina ovat muut EU-maat ja Lähi-itä. Yritystä kiinnostavat kaikki maat, joissa on ilmansaasteongelmia, sillä UniqAirin ilmanpuhdistin suodattaa myös liikenteen ja teollisuuden kaasuja.
– Haluamme kasvaa maailmanluokan peluriksi. Tuotteemme pystyvät pitämään tilojen pitoisuudet alhaalla. Asiakaspalvelun laatu ratkaisee kumppanin valinnassa, Riikonen sanoo.
Kilpailua maailmalla riittää. UniqAirin täytyy vakuuttaa asiakkaat siitä, kuinka iso ero syntyy, jos laite puhdistaa haihtuvia orgaanisia yhdisteitä 80-prosenttisesti tai lähes 100-prosenttisesti.
– Alibabassa on myynnissä 28 000 erilaista tuotenimikettä ilmanpuhdistimia, joista yli 70 prosenttia ei täytä edes kiinalaisten vähimmäisvaatimuksia. Korona-aikana markkinoille on tullut lisää kaikenlaista yrittäjää, Riikonen kertoo.
Teksti: Kimmo Koivikko
Liitteet
Yhteyshenkilöt
Emmi Paajanen
Lehdistökontakti
PR & Content Specialist
emmi.paajanen@asiakastieto.fi+358 (45) 123 8804