Asiakastieto Media

Omistajien intohimo luo kasvuun vimmaa

Artikkeli21.09.2020

Omistajien intohimo luo kasvuun vimmaa

Elcolinen konserniliikevaihto nousee tänä vuonna yli 50 miljoonaan euroon. Kaiken taustalla on ammattimainen hallitustyö.

Ammattimaisella hallitustyöllä on valtava merkitys yritysten kasvun taustavoimana ja vauhdittajana. Ainakin, jos esimerkkinä käyttää teollisuuden kunnossapitoon erikoistunutta Elcolinea. Varkautelaislähtöisessä yrityksessä aloitettiin kunnollinen hallitustyö seitsemän vuotta sitten. Sen jälkeen Elcolinen liikevaihto on kasvanut keskimäärin 48 prosenttia joka vuosi. Harva yritys pystyy tekemään gasellimaista kasvua edes yhtä vuotta, puhumattakaan seitsemästä vuodesta putkeen.

– Omistaja määrittelee intohimon tason. Me olemme avoimesti kertoneet, mitä tehdään ja mitä halutaan tavoitella. Kun tavoitteista puhuu ääneen, niin lopulta alkaa tapahtua. Se tarkoittaa myös sitä, että jokaiselle avainpaikalle pitää löytyä oman toimialansa yksi parhaista osaajista. Kovaa vauhtia täytyy pystyä kestämään, sanoo hallituksen puheenjohtaja Jere Räisänen.

Räisänen on perustanut Elcolinen yhdessä Jouko Juvosen kanssa vuosituhannen alussa. Kahden sähköasentajan yrityksessä ei alussa strategioita tehty, eikä niistä puhuttu. Vuosi 2013 oli käänteentekevä.

- Tunnistimme, että meidän oli pakko alkaa muuttua. Saimme silloin ensimmäisen uuden sijoittajan ja hallituksen jäsenen. Kysyin häneltä puheenjohtajana kokouksessa, miten tässä pitää toimia. Siitä se lähti, Räisänen muistelee.

Tunnettuja omistajia ja sijoittajia on tullut mukaan yritykseen lisää viime vuosina. Yksi heistä on 3Step IT:n Jarkko Veijalainen. Viimeksi yhtiö julkisti uuden nimekkään sijoittajaryhmän toukokuussa.

– Nykyinen visiomme on kasvaa tuhannen hengen organisaatioksi. Liikevaihdossa se tarkoittaa noin sataa miljoonaa euroa. Olemme matkan puolivälissä, Räisänen kertoo.

Luvut eivät ole itseisarvo, vaan lukujen taustalla ovat asiakkaiden toiveet. Asiakkaat odottavat kumppaneiltaan entistä suurempaa kunnossapidon tarjoomaa ja palvelukokonaisuuksien hallintaa. Elcolinessa on laskettu, että tuhannella hengellä yritys pystyy palvelemaan asiakkaitaan kattavasti Pohjoismaiden alueella.

– Kun kasvetaan vauhdilla, peli on hieman erilainen kuin se oli ennen jo ihan hallinnon näkökulmasta. Uudet asiat pitää tunnistaa ajoissa. Onneksi sijoittajat ja hallituksen jäsenet ovat tuoneet sitä oppia meille, Räisänen sanoo.

Hallitus on johdon tuki

Elcolinen hallituksen kokoukset ovat kerran kahdessa kuukaudessa. Koronakevään aikana yhteydenpito tiivistyi jopa viikoittaisiksi tilannekatsauksiksi.

– Hallituksen tehtävä on tukea johtoa, jotta se pystyy toteuttamaan strategiaa. Lisäksi hallituksen jäsenet pystyvät avaamaan uusia ovia, Räisänen kertoo.

Hänen oma roolinsa yrittäjästä hallituksen puheenjohtajaksi ja omistajaksi on vaatinut niin ikään ajattelutavan muutosta sekä luottamusta muiden osaamiseen. Elcolineen palkattiin ensimmäinen perustajakaksikon ulkopuolinen toimitusjohtaja viisi vuotta sitten.

– Olen joutunut päästämään monesta asiasta irti. Oma roolini on auttaa toimitusjohtajaa menestymään työssään. Jokaisella johtajalla on oma tapansa toimia ja minun pitää hyväksyä se. Pystyn antamaan toimitusjohtajalle jotain spesifistä tietoa toimialasta, mutta ensisijaisesti toimitusjohtaja edustaa yhtiötä ulkopuolelle, Räisänen kertoo.

Teksti: Kimmo Koivikko

Liitteet

Yhteyshenkilöt

Väliaikaiskuva

Mediayhteydet

Lehdistökontakti

markkinointitiimi@asiakastieto.fi