Asiakastieto Media

Selviytyjät Suomi nosti Helmenkalastaja Oy:n kiinnostavuuden huippulukemiin

Uutinen11.05.2018

Selviytyjät Suomi nosti Helmenkalastaja Oy:n kiinnostavuuden huippulukemiin

Näkyminen televisiossa on tunnettuuden lisäämisen kannalta mainio astinlauta yritykselle. Tästä elävänä todisteena toimii myyntikouluttaja Juhana Helmenkalastajan Helmenkalastaja Oy, joka kipusi huhtikuun alussa Suomen Asiakastieto Oy:n yritystietopalvelun eniten kysytyksi yritykseksi. Ilmiselvä kiinnostuksen lisääjä on ollut Nelosella pyörivä Selviytyjät Suomi, jossa Juhana Helmenkalastaja on mukana. Kuukaudessa Helmenkalastaja Oy:n tietoja on Asiakastiedon palvelusta katsottu yli 500 kertaa.

”Tämä on huima määrä pienelle yritykselle ja osoittaa, että brändi on kiinnostava tai ainakin herättää ihmisissä tunteita. Uskon, että julkisuuden hyödyntäminen yrityksen brändäämisessä ja kaupallistamisessa on ollut tässä osatavoitteena ja siinä on selvästi onnistuttu”, kertoo liiketoiminnan kehityspäällikkö Antti Laine Suomen Asiakastieto Oy:stä.

Yhä useampi yritys aloittaa toimintansa pienillä pääomilla, jolloin ns. ansaitun näkyvyyden hankkiminen sosiaalisessa ja toimitetussa mediassa on luonteva tapa tavoittaa yleisöä ja päästä esittelemään omia palveluita.

”Sanotaan, että on sama, mitä puhutaan, kunhan puhutaan, mutta tässä tapauksessa julkisuus on pääosin ollut myönteistä. Palvelustamme löytyvän Julkisuusraportin mukaan Helmenkalastaja Oy:tä koskevasta keskustelusta 49 prosenttia on ollut myönteistä ja 26 prosenttia neutraalia. Negatiivisten kommenttien ja kirjoitusten osuus on jäänyt alle viidennekseen, vaikka kyseessä selvästi on tunteita herättävä yrittäjä ja varsinkin sosiaalisessa mediassa avoimen vihamielinen kirjoittelu on valitettavan yleistä”, Antti Laine pohtii.

Julkisuuskuvaa kannattaa tarkkailla

Asiakastiedon ja M-Brainin yhteistyössä toteuttama online-Julkisuusraportti antaa hyvän kuvan siitä, mitä yrityksestä puhutaan ja kirjoitetaan ja millainen on keskustelun sävy. Parhaimmillaan raportti toimii maineenhallinnan työkaluna, jonka avulla yritys pääsee ajoissa kiinni esimerkiksi leviämässä oleviin vääriin tietoihin tai mainetta pilaaviin trollauksiin.

”Julkisuusraportti kuvaa myös yrityksen julkisuuden kannalta tärkeää verkostoa eli henkilöitä ja lähteitä, jotka siitä puhuvat. Lisäksi raportista saa käsityksen siitä, kuinka suuri ansaitun näkyvyyden arvo on euroina ja kuinka suosittuja yrityksen kotisivut ovat. Näillä tiedoilla voi suunnitella jo tulevaisuuttakin”, Antti Laine huomioi.

Lisätietoa Julkisuusraportista

Liitteet

Yhteyshenkilöt

Ville Kauppi

Ville Kauppi

Lehdistökontakti

PR and Communications Manager

ville.kauppi@asiakastieto.fi

+358102707504