Toimiiko yrityksesi vastuullisesti? ESG-raportti paljastaa, jos yrityksellä on vastuullisuuteen liittyviä rikkeitä
Artikkeli01.01.2024
Asiakastiedon ESG-raportti on tärkeä työkalu esimerkiksi rahoittajille.
Kiinnostus yritysten vastuullisuutta kohtaan kasvaa jatkuvasti. Samalla kuluttajat, asiakkaat ja muut sidosryhmät edellyttävät yrityksiltä entistä läpinäkyvämpää raportointia vastuullisuustoimenpiteistä.
Osalle yrityksistä vastuullinen toimintatapa on kilpailuetu, toisille se on jopa elinehto.
– Asiakastieto on edelläkävijä yritysten vastuullisuustiedon puolueettomana palveluntarjoajana. Meidän tuottamamme ESG-raportin ja muun vastuullisuustarjooman kysyntä on lisääntynyt merkittävästi. Palvelun avulla pystyy selvittämään reaaliaikaisesti jokaisen yrityksen taustat. Myös niiden, jotka eivät itse raportoi vastuullisuudestaan, sanoo Asiakastiedon kehitysjohtaja Riku Salminen.
Hänen mukaansa yritysten vastuullisuustoimenpiteistä ovat kiinnostuneet etenkin rahoittajat. Ne käyttävät tietoja osana luottopäätösprosesseja yhdessä luottotietojen kanssa.
Pankit ja muut rahoittajat haluavat seuloa asiakkaidensa joukosta vastuullisesti toimivat yritykset, sillä rahoituslaitokset ovat ilmoittaneet vähentävänsä merkittävästi sijoitus- ja yritysluottosalkkujensa hiilijalanjälkeä lähivuosien aikana.
– Rahoittajan riski on ennen kaikkea maineriski. Kukaan ei halua rahoittaa vastuutonta liiketoimintaa. Vastuullisuus on yrityksille iso mahdollisuus, ja vastuullisesti toimivat yritykset saavat jatkossa lainansa paremmilla ehdoilla, Salminen korostaa.
ESG-raportista löytyy paljon tietoa
Asiakastieto kerää yritysten vastuullisuustietoa julkisista ja yksityisistä lähteistä. ESG-raportista löytyvät ESG-tietojen lisäksi yritykselle langetetut rikostuomiot, seuraamus- ja laiminlyöntimaksut. ESG on lyhenne, joka tarkoittaa yritysten ympäristö- ja yhteiskuntavastuuta sekä hyvää hallintotapaa.
Asiakastiedon datan perusteella vastuullisuuteen liittyviä rikkomuksia on vuosittain noin 400 yrityksessä. Tämä tieto on sellaista, joka kannattaa omista kumppaneista aina selvittää. Vastuuttomuus saattaa pahimmillaan johtaa esimerkiksi onnettomuuteen työmaalla, joten kannattaa varmistaa omien verkostojen taustat ajoissa.
– Kattavia yritysraportteja saa lähinnä pörssilistatuista yrityksistä. Vastuullisesti toimivat pienet ja keskisuuret yritykset eivät vielä juurikaan raportoi omista vastuullisuustoimistaan. Kehitämme jatkuvasti palveluitamme, jotta vastuullisuuden raportointi olisi mahdollisimman helppoa kaikille yrityksille, Salminen kertoo.
Pk-yritysten kannattaa ottaa heti vastuullisuus osaksi liiketoiminnan kehittämistä ja riskienhallintaa. Lainsäädännöstä tulevia vaatimuksia on turha jäädä odottamaan.
– Energiatehokkuuden lisääminen, vihreään sähköön siirtyminen ja kierrätys ovat takuuvarmoja toimia, jotka tuovat kustannussäästöjä ja edistävät yrityksen vastuullisuutta, Salminen listaa. Potentiaalisten kumppaneiden vastuullisuuteen liittyvien rikkeiden selvittäminen ennen sopimusta on tärkeää sekä yrityksen oman vastuullisuuden, liiketoiminnan jatkuvuuden ja maineen kannalta, hän jatkaa.
FAKTA: Vastuullinen yritys
Asiakastiedon ESG-raportista on saatavilla tiedot kaikista suomalaisista yrityksistä. Raportista löytyy ESG-tietojen lisäksi yritykselle mahdollisesti langetetut rikostuomiot, seuraamusmaksut ja laiminlyöntimaksut.
Asiakastieto kerää yritysten vastuullisuustietoa julkisista ja yksityisistä lähteistä.
Liitteet
Yhteyshenkilöt
Emmi Paajanen
Lehdistökontakti
PR & Content Specialist
emmi.paajanen@asiakastieto.fi+358 (45) 123 8804