Toimiiko yrityksesi vastuullisesti? Vastuullisuusraportti paljastaa jokaisen yrityksen tiedot
Artikkeli26.11.2021

Asiakastiedon Vastuullisuusraportti on tärkeä työkalu esimerkiksi rahoittajille.
Kiinnostus yritysten vastuullisuutta kohtaan on kasvanut viime vuosina kohisten. Samalla kuluttajat, asiakkaat ja muut sidosryhmät edellyttävät yrityksiltä entistä läpinäkyvämpää raportointia vastuullisuustoimenpiteistä.
Osalle yrityksistä vastuullinen toimintatapa on kilpailuetu, toisille se on jopa elinehto.
– Asiakastieto on edelläkävijä yritysten vastuullisuustiedon puolueettomana palveluntarjoajana. Meidän tuottamamme Vastuullisuusraportin ja muun vastuullisuustarjooman kysyntä on lisääntynyt merkittävästi. Palvelun avulla pystyy selvittämään reaaliaikaisesti jokaisen yrityksen taustat. Myös niiden, jotka eivät itse raportoi vastuullisuudestaan, sanoo Asiakastiedon kehitysjohtaja Riku Salminen.
Hänen mukaansa yritysten vastuullisuustoimenpiteistä ovat kiinnostuneet etenkin rahoittajat. Ne käyttävät tietoja osana luottopäätösprosesseja yhdessä luottotietojen kanssa.
Pankit ja muut rahoittajat haluavat seuloa asiakkaidensa joukosta vastuullisesti toimivat yritykset, sillä rahoituslaitokset ovat ilmoittaneet vähentävänsä merkittävästi sijoitus- ja yritysluottosalkkujensa hiilijalanjälkeä lähivuosien aikana.
– Rahoittajan riski on ennen kaikkea maineriski. Kukaan ei halua rahoittaa vastuutonta liiketoimintaa. Vastuullisuus on yrityksille iso mahdollisuus, ja vastuullisesti toimivat yritykset saavat jatkossa lainansa paremmilla ehdoilla, Salminen korostaa.
Vastuullisuusraportista löytyy paljon tietoa
Asiakastieto kerää yritysten vastuullisuustietoa julkisista ja yksityisistä lähteistä. Vastuullisuusraportista löytyvät ESG-tietojen lisäksi yritykselle langetetut rikostuomiot, seuraamus- ja laiminlyöntimaksut. ESG on lyhenne, joka tarkoittaa yritysten ympäristö- ja yhteiskuntavastuuta sekä hyvää hallintotapaa.
Asiakastiedon datan perusteella vastuullisuuteen liittyviä rikkomuksia on vuosittain noin 400 yrityksessä.
– Haaste on tällä hetkellä siinä, että kattavia vastuullisuusraportteja saa vain pörssilistatuista yrityksistä. Vastuullisesti toimivat pienet ja keskisuuret yritykset eivät vielä raportoi omista vastuullisuustoimistaan. Sen takia me kehitämme palveluamme ja laajennamme sen tietosisältöä, Salminen kertoo.
Pk-yritysten kannattaa ottaa heti vastuullisuus osaksi liiketoiminnan kehittämistä ja riskienhallintaa. Lainsäädännöstä tulevia vaatimuksia on turha jäädä odottamaan.
– Energiatehokkuuden lisääminen, vihreään sähköön siirtyminen ja kierrätys ovat takuuvarmoja toimia, jotka tuovat kustannussäästöjä ja edistävät yrityksen vastuullisuutta, Salminen listaa.
Asiakastiedon emoyhtiön Enento Groupin omana tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalius vuoden 2023 loppuun mennessä.
FAKTA: Vastuullinen yritys
Asiakastieto julkaisee yritysten vastuullisuuteen liittyvää ajankohtaista tietoa osoitteessa: vastuullinenyritys.fi.
Asiakastiedon vastuullisuusraportista on saatavilla tiedot kaikista suomalaisista yrityksistä. Raportista löytyy ESG-tietojen lisäksi yritykselle mahdollisesti langetetut rikostuomiot, seuraamusmaksut ja laiminlyöntimaksut.
Asiakastieto kerää yritysten vastuullisuustietoa julkisista ja yksityisistä lähteistä.
Liitteet
Yhteyshenkilöt

Ville Kauppi
Lehdistökontakti
PR and Communications Manager
ville.kauppi@asiakastieto.fi+358102707504