#Vastuullisuus: Bussikartelli nosti yritysten seuraamusmaksut 100 miljoonaan euroon
Tiedote25.11.2019
Yrityksille määrättyjen seuraamusmaksujen kappalemäärä ja summat ovat viime vuosina kasvaneet. Asiakastiedon vastuullisuustietokannassa seuraamusmaksuja on elokuisen bussikartellituomion jäljiltä yhteensä jo sadan miljoonan euron arvosta.
Yrityksille määrätään Suomessa vuosittain muutamia satoja seuraamusmaksuja, jotka ovat vuosina 2014-2019 vaihdelleet Asiakastiedon selvityksen mukaan sadasta eurosta 70 miljoonaan euroon. Asiakastiedon vastuullisuustietokannassa merkintöjä seuraamusmaksuista on noin 1300 yrityksellä, joista noin 80 prosenttia on toimivia.
Vähäisimmillään ne kertovat pienestä laiminlyönnistä, mutta pahimmillaan ne voivat ennakoida suuria taloudellisia ongelmia.
"Seuraamusmaksut ja muut merkinnät kannattaa aina suhteuttaa kyseisen yrityksen liiketoimintaan. Negatiiviset merkinnät kertovat yrityksen toimintatavoista, joilla on vaikutusta sen omaan ja kumppaneiden maineeseen. Yhtä lailla voi kuitenkin aina miettiä, onko esimerkiksi seuraamusmaksu tai korvattavaksi määrätty summa sellainen, että yritys pystyy sen maksamaan vai vaarantaako se liiketoiminnan jatkumisen", neuvoo Asiakastiedon vastuullisuuspalveluista vastaava liiketoiminnan kehityspäällikkö Mika Nikkilä.
Asiakastiedon vastuullisuustietokannasta tehdyn selvityksen mukaan noin 50 seuraamusmaksumerkinnän saanutta yritystä on sittemmin asetettu konkurssiin. Seuraamusmaksun määräämisestä konkurssiin on näissä tapauksissa kulunut viikosta neljään vuoteen.
"Kannattaa seurata tarkasti esimerkiksi niitä linja-autoliikennealan yrityksiä, joille korkein hallinto-oikeus viime elokuussa antoi tuomion kartellista ja määräsi yhteensä lähes 9 miljoonan euron seuraamusmaksut. Tämä toimiala ei perinteisesti ole parhaiten kannattavia, joten maksuista selviäminen voi olla näille yhtiöille pelkän kassavirran avulla vaikeaa", Mika Nikkilä pohtii.
Korkein hallinto-oikeus totesi elokuussa, että kartelliin syyllistyneet yhtiöt ovat suunnitelmallisesti estäneet bussimarkkinoiden avautumista kilpailulle ja kartellista on aiheutunut haittaa kuluttajille.
Vastuullisuusdataa kaikista yrityksistä
Jatkuvasti kasvava osa yrityksistä ymmärtää, että oman toimintansa lisäksi niiden on tarkkaan tiedettävä, miten toimitus- tai alihankintaketjuun kuuluvat muut yritykset toimivat. Tällaiseen tietotarpeeseen Asiakastieto Group rakensi vuonna 2017 tietokannan, johon on siitä lähtien koottu vertailukelpoista dataa Suomessa toimivien yritysten vastuullisuudesta. Taannehtivastikin täydennetystä tietokannasta löytyy nyt vuodesta 2014 lähtien muun muassa eri tuomioistuimien antamat, yrityksiin liittyvät rikostuomiot ja viranomaisten seuraamusmaksut. Positiivisina tietoina kannasta löytyy esimerkiksi yrityksille myönnettyjä sertifikaatteja.
"Esimerkiksi suurilla rakennusurakoitsijoilla ja kaupan keskusliikkeillä on jatkuvasti oma maineensa pelissä, vaikka niiden tuotantoketju koostuvat jopa sadoista pienistä yrityksistä. Yritysten täytyy pystyä varmistumaan alihankkijoidensa vastuullisuudesta jo sopimusvaiheessa, ja tämän jälkeen erityisen tärkeää on myös valvoa näiden suoriutumista, jotta mahdolliset rikkomukset eivät tule yllätyksenä", Mika Nikkilä painottaa.
Pienimpänä tietokannasta löytyy Rauman Keilahallin aluehallintovirastolta saama 100 euron laiminlyöntimaksu kuitinantovelvollisuuden noudattamatta jättämisestä. Suurin on Valio Oy:n vuonna 2016 saama 70 miljoonan euron seuraamusmaksu määräävän markkina-aseman käytöstä hintakilpailussa.
Lisätietoa: Liiketoiminnan kehityspäällikkö Mika Nikkilä, puh.045 2310 222, mika.nikkila@asiakastieto.fi
Liitteet
Yhteyshenkilöt
Emmi Paajanen
Lehdistökontakti
PR & Content Specialist
emmi.paajanen@asiakastieto.fi+358 (45) 123 8804