Asiakastiedon uusi palvelu tarjoaa pääsyn pankkitietoihin – ylivelkaantumisen riski pienenee
Tiedote14.03.2019
Eurooppalaisten pankkien tulee avata tietyt rajapintansa myös muille toimijoille viimeistään syyskuussa. Syynä tähän on vuoden 2018 alussa voimaan tullut PSD2-maksupalveludirektiivi. Asiakastieto on rakentanut palvelua, jossa Enfuce Financial Services toimii teknisenä kumppanina, ja Asiakastiedon uuden palvelun kautta sekä pankit että kolmannet toimijat pääsevät käsiksi tiettyihin pankkitietoihin kuluttajan suostumuksella.
Uusi palvelu tuo mullistavan uudistuksen kuluttaja-asiakkaille, jotka voivat tarjota lisätietoja lainanmyönnön tueksi. Uutta palvelua luodaan tämän lisäksi pankki- ja lainanmyöntöasiakkaiden tarpeisiin.
- Palvelu avaa yhteyden kaikkiin pankkeihin ja luotonmyöntäjiin yhdellä integraatiolla luotettavasti ja turvallisesti. Sen tavoitteena on tarjota keinoja laskea kuluttaja-asiakkaiden maksuvara entistä luotettavammin, kertoo Suomen Asiakastiedon liiketoiminnan kehityspäällikkö Reetta Sinelampi.
Palvelu on vastaus myös yritysten tarpeeseen toimia entistä vastuullisemmin luotonannossa.
- Haluamme tuoda asiakasyrityksillemme mahdollisuuksia panostaa vastuullisuuteen. Ylivelkaantuminen ei ole enää satunnainen trendi vaan monikansallinen ongelma. PSD2-maksupalveludirektiivi tarjoaa mahdollisuuden saada tarkempaa tietoa kuluttaja-asiakkaistaan, Sinelampi sanoo.
- Uuden datan avulla pystymme laskemaan maksuvaran entistä tarkemmin ja ymmärrämme esimerkiksi kuluttajan velkaantumistilannetta. Asiakkaamme voivat saada uudenlaista tulo- ja maksuvaratietoa, johon ei ole pääsyä tällä hetkellä. Maksuvaran laskeminen on sekä lainsäädännöllinen että viranomaisvaatimus, joka asiakkaidemme tulee täyttää, kuvaa Sinelampi.
Kuluttaja toimii prosessissa kapteenina ja määrittää itse suostumuksellaan tietojensa käytön ja pääsyn niihin. Esimerkiksi luottoa hakeva kuluttaja pääsee jatkossa huomattavasti helpommalla, kun hän voi antaa luotettavalle luotonmyöntäjälle luvan tarkistaa tilitietonsa suoraan pankista.
Luotettava ja turvallinen palvelu
Palvelu noudattaa tiukasti viranomaisvaatimuksia. Se on ehdottoman tärkeää, kun kyse on kuluttaja-asiakkaiden henkilökohtaisista tiedoista.
- Palvelu yhdistää Asiakastiedon ja Enfucen parhaat puolet ja on vastuullinen sekä pankin ja kuluttajan että tiedonhyödyntäjän näkökulmasta. Se noudattaa kaikkia säädöksiä, jotta asiakkaat eivät joudu vaikeuksiin uudenlaisen tilidatan hyödyntämisestä, painottaa Enfucen hallituksen puheenjohtaja Monika Liikamaa, joka on myös yksi Enfucen perustajista.
Asiakastiedon kanssa palvelua on rakentanut kuusi asiakasta asiakastarpeiden selvittämiseksi. Kun rajapinnat aukeavat syyskuuhun mennessä, palvelun kanssa ollaan valmiita etenemään.
- Asiakkaamme ovat kutsuneet meidät mukaan pöytään, sillä tilitiedon aggregointi ja datasta päättely vaatii luotettavan statuksen. Vakiintuneena toimijana ymmärrämme, mitä palvelu tarkoittaa eri osapuolille, Sinelampi kuvailee.
- Haluamme olla etupainoisesti valmiina, sillä asiakkaamme suunnittelevat prosessejaan uuden datan vastaanottamiseen jo nyt. Yhdessä suunniteltu ja valmisteltu palvelu on parhaiten markkinan tarpeisiin sopiva.
Katso lisätietoa PSD2:sta ja ota yhteyttä: https://www.asiakastieto.fi/web/fi/psd2.html
Asiakastieto Group on yksi Pohjoismaiden johtavista digitaalisten yritys- ja kuluttajatietopalveluiden tarjoajista. Konsernin tuotteita ja palveluita käytetään ensisijaisesti riskienhallinnassa, taloushallinnossa, päätöksenteossa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Yhtiöbrändimme Suomen markkinoilla on Suomen Asiakastieto ja Ruotsissa UC. Vuoden 2018 pro forma -liikevaihtomme oli 134 miljoonaa euroa ja työntekijöitä oli noin 450. Konserni palvelee useita toimialoja, joista suurimpiin kuuluvat rahoitus- ja pankkitoiminta, tukku- ja vähittäiskauppa sekä asiantuntijapalveluyritykset. Asiakastieto Group on listattu Nasdaq Helsinkiin kaupankäyntitunnuksella ATG1V. Lisätietoa Asiakastieto Groupista saa verkkosivuilta www.asiakastieto.fi ja www.uc.se.
Enfuce Financial Services Oy on teknologiayritys, joka tarjoaa globaalisti IT-palveluita pankeille, fintecheille ja muille finanssialan toimijoille. Palveluihin kuuluu luotto- ja maksukorttialusta sekä PSD2-maksupalveludirektiivin mukaiset rajapintapalvelut. Enfuce on alansa edelläkävijä ja maailman ensimmäinen Finanssivalvonnan sertifioima toimija, joka pyörittää palveluitaan julkisessa pilvessä. Yritys on perustettu vuonna 2016, ja se on voittanut useita alansa palkintoja. Yritys on vahvassa kasvussa, vuonna 2018 liikevaihto oli 4,1 miljoonaa euroa, ja sillä on 45 työntekijää Suomessa, Ruotsissa, Iso-Britanniassa ja Espanjassa. www.enfuce.com
Lisätietoja:
Reetta Sinelampi
Suomen Asiakastieto
p. 050 368 0120
reetta.sinelampi(at)asiakastieto.fi
Jouni Muhonen
Suomen Asiakastieto
p. 010 270 7408
jouni.muhonen(at)asiakastieto.fi
Monika Liikamaa
Enfuce Finance Services
p. 050 306 5213
monika.liikamaa(at)enfuce.com
Liitteet
Yhteyshenkilöt
Emmi Paajanen
Lehdistökontakti
PR & Content Specialist
emmi.paajanen@asiakastieto.fi+358 (45) 123 8804