Asiakastieto Media

Suomen Vahvimmat -sertifikaatti jo 15 vuotta!

Artikkeli20.06.2023

Suomen Vahvimmat -sertifikaatti jo 15 vuotta!

Suomen Vahvimmat -sertifikaatti on vahvistanut usean yrityksen brändiä jo 15 vuoden ajan. Sertifikaatti on monelle yrittäjälle merkki yrityksen luotettavuudesta ja vakavaraisuudesta, mutta mistä kaikki sai alkunsa?

Suomen Vahvimmat -sertifikaatin matka alkoi vuonna 2007. Asiakastieto oli edellisenä vuonna julkaissut Yritysfiltterin Vahvimmat -kirjan, jonka tarkoituksena oli tarjota myyjille tietoa luotettavista toimijoista uusasiakashankintaan. Kirja herätti suurta kiinnostusta ja yrittäjät olivat mielissään siitä, että joku oli pistänyt merkille heidän hyvän työnsä.  Siitä lähtikin ajatus, että mehän voisimme Asiakastiedossa tehdä enemmän ja loimme kirjan rinnalle ensimmäisen seinälle ripustettavan sertifikaatin. Uuden tuotteen suosio yllätti kaikki.

Yritysfiltteri Vahvimmat -kirjan kansi.
Yritysfiltterin Vahvimmat -kirjan kansi.

 

”Hittihän Suomen Vahvimmat -sertifikaatti on ollut alusta lähtien. Tuotekehitys ja myynti lähtivät niin vauhdikkaasti käyntiin, ettei kukaan ollut tajunnut miettiä, miten tuotteet saadaan toimitettua asiakkaille. Jos ei toimiteta, niin ei laskutetakaan. Hauskoja aikoja”, tuotespesialisti Elina Laurell muistelee. Onneksi alun kiihdytysvaiheen jälkeen sertifikaatit löysivät tiensä perille ja useat yrittäjät ripustivat tauluja aula- ja kokoustiloihin kertomaan yrityksen luotettavuudesta.

Digitalisaatio eteni vauhdilla ja jo vuonna 2008 kehitettiin ensimmäinen digitaalinen sertifikaatti.

”Ensimmäisten taulujen aikaan kaikilla yrityksillä ei ollut vielä edes kotisivuja. Kun digitalisaatio eteni, tuli luontevasti tarvetta myös digitaaliselle sertifikaatille. Yrityksen sivuilla kun oli useimmiten enemmän kävijöitä kuin aulassa vierailijoita”, kertoo tuoteomistaja Jaakko Nors. Tuotekehitys jatkui ja seuraavina vuosina tuli e-kirja, myyntiin kehitettiin tuotepaketteja ja eritasoisia sertifikaattiluokkia alkoi muodostumaan.

Sertifikaatti merkkinä luotettavuudesta ja vakavaraisuudesta

Ensimmäinen Platina-tason kaltainen aikasarja-sertifikaatti tuli markkinoille vuonna 2011. Saadakseen sen, yrityksen on täytynyt kolmena perättäisenä vuotena kuulua korkeimpiin luottoluokkiin.

”Koimme tärkeäksi nostaa esiin yrityksiä, joiden menestys oli jatkunut pitkään erittäin hyvänä. Suurin osa sertifikaatin tilaajista on pienempiä, alle 50 henkeä työllistäviä yrityksiä, jotka eivät yleensä pääse lehtijuttujen kohteeksi. Heille on tärkeää osoittaa asiakkaille ja yhteistyökumppaneille olevansa luotettava ja vakavarainen yritys erityisesti näin vaikeassa markkinatilanteessa, kuten nyt”, Nors toteaa.

Myös Hopea-sertifikaatin esiaste Rating-sertifikaatti löysi tiensä markkinoille samana vuonna. Hopea-tason sertifikaatti on korkein taso, mihin esimerkiksi yksityinen elinkeinonharjoittaja tai pieni osakeyhtiö ilman tilinpäätöksiä voi yltää. ”Se on hyvä saavutus, sillä se vastaa Rating Alfan AA-luokitusta. Myös Suomen Asiakastieto Oy kuuluu ylpeästi Hopea-tason yrityksiin”, Nors jatkaa.

Vuosia mukana oli myös Maakuntien Vahvimmat -palkinto. Tuolloin Asiakastiedon edustajat kävivät palkittavan yrityksen luona luovuttamassa erikoissertifikaatin ja usein paikalla oli myös paikallisen median väkeä.

Muutoksia ulkoasuun

Isomman visuaalisen päivityksen Suomen Vahvimmat -sertifikaatti koki 2017, vuosikymmen tuotteen julkaisun jälkeen. Ilmettä muutettiin melko radikaalisti siirtymällä mustapohjaiseen sertifikaattiin. Aluksi muutos herättikin ihmetystä ja ehkä hieman vastarintaa, mutta ajan saatossa ilme sai hyväksynnän ja vakiintui. Uusin päivitys sertifikaatin ulkoasuun tehtiin vuoden 2023 alussa. Tahtotila on saada sertifikaateille yhtenäinen, pohjoismainen ilme, sillä Asiakastieto kuuluu Enento Groupiin, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

”Kehitys ei lopu tähän. Suunnittelemme jo seuraavia askeleita ja uudistuksia vuodelle 2024. Haluamme, että asiakkaamme voivat näyttää monin eri tavoin kuuluvansa Suomen Vahvimpiin. Mutta tästä lisää myöhemmin”, Nors vinkkaa.

Koska vahvinkin mieli voi joskus tarvita apua, on Suomen Asiakastieto Oy päättänyt tukea mielenterveystyötä vuoden 2023 aikana. Lahjoitamme jokaisesta vuoden 2023 aikana tehdystä Suomen Vahvimmat -sertifikaattitilauksesta 4 euroa MIELI ry:n toimintaan. Yhdessä kohti vahvempaa huomista.

Liitteet

Yhteyshenkilöt

Väliaikaiskuva

Mediayhteydet

Lehdistökontakti

markkinointitiimi@asiakastieto.fi