Asiakastieto Media


Huijauspuhelu syksyn vitsauksena: Asiakastiedon vinkit suojautumiseen!

Uutinen24.09.2020

Huijauspuhelu syksyn vitsauksena: Asiakastiedon vinkit suojautumiseen!

Tällä hetkellä ns. Microsoft-huijaukset ovat erittäin yleisiä. Niissä rikollinen soittaa ja esiintyy tunnetun yrityksen edustajana ja yrittää tavalla tai toisella selvittää uhrin tietoja. Puhelu aloitetaan tiedustelemalla esimerkiksi, käyttääkö henkilö tämän tunnetun yrityksen tuotteita. Esimerkiksi Microsoft ei todellisuudessa soita itse suoraan asiakkailleen, joten lähes varmasti kyseessä on huijaussoitto.

Uhreilta on pyritty keräämään perustietojen, kuten nimen, osoitteen ja puhelinnumeron lisäksi mm. luottokortti- ja pankkitunnustietoja. Joissain tapauksissa uhreilta on onnistuttu huijaamaan erittäin suuria summia.

Soittoja on tehty suomalaisista ja ulkomaisista numeroista, joten pelkän numeron perusteella huijaria on vaikea tunnistaa. Suomalaisista numeroista tehdyt soitot on tehty mm. prepaid-numeroista. Huijarit käyttävät myös teknisiä keinoja, joilla ulkomailta tuleva puhelu saadaan näyttämään suomalaiselta.

Puheluita on tehty sekä englannin että suomen kielellä. Suomenkieliset huijaussoitot ovat olleet melko harvinaisia, ja siksi ne saattavat helpommin johtaa uhrin ansaan. Kannattaa kertoa omille tutuille ja läheisille, että huijarit ovat liikenteessä. Erityisen suuressa vaarassa ovat ikäihmiset, joihin huijarit usein kohdistavat toimintaansa.

Miten toimia, jos saan huijaussoiton

  • Älä vastaa puheluun, jos et tunnista numeroa. Asiallinen soittaja jättää yleensä ääniviestin, jos ei saa henkilöä heti kiinni
  • Jos vastaat puheluun ja henkilö kysyy Microsoft-tuotteista tai esittäytyy yhtiön edustajana, sulje puhelin nopeasti
  • Älä vastaa mihinkään kysymykseen kyllä, jos et ole varma kysyjästä. (onko nimesi, käytätkö, tms. kysymys, jossa johdatellaan vastaamaan kyllä). Kyllä-vastaus voidaan teknisesti irrottaa ja liittää toiseen asiayhteyteen, esimerkiksi tuotteen tilaukseen
  • Jos olet antanut kysyjälle epähuomiossa tietoja itsestäsi, ilmoita asiasta poliisille sekä pankkiisi, jotta voit sulkea luottokorttisi sekä estää mahdolliset tilitapahtumat.
  • Minun Omatietoni -turvapalvellulla saat monessa tapauksessa tietää, jos tiedoillasi yritetään ottaa lainaa tai tehdä verkko-ostoksia. Palvelu ilmoittaa sinulle heti, kun luottotietojasi kysytään Suomen Asiakastiedosta
  • Oma luottokielto -turvamerkintä kannattaa ottaa, jos tietosi ovat jo päätyneet vääriin käsiin

Liitteet

Yhteyshenkilöt

Ville Kauppi

Ville Kauppi

Lehdistökontakti

Content Manager

ville.kauppi@asiakastieto.fi

+358 10 270 7504

Pia Katila

Pia Katila

Lehdistökontakti

Viestintä- ja sijoittajasuhdepäällikkö

pia.katila@asiakastieto.fi

+358 10 270 7506

Käytämme evästeitä, jotta sivusto toimisi paremmin sinulle. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt, että käytämme evästeitä. Lue lisää evästeistä täällä.