Identiteettivarkaus: Tonnin lasku ja raskas selvitystyö
Tiedote18.12.2019
Niko Norisalo joutui identiteettivarkauden uhriksi, vaikka oli pyrkinyt hoitamaan tietoturva-asiat aina huolella. Tapauksesta hän selvisi lopulta pienillä kuluilla, mutta suurella vaivalla. Minun Omatietoni -palvelu olisi hänen mielestään nopeuttanut rikoksen havaitsemista. Katso Nikon tarina videolta.
Sosiaalisen median ammattilainen Niko Norisalo on valveutunut verkon käyttäjä niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Lähtiessään Espanjaan etätöihin hän oli järjestänyt asiansa niin, että kaikki mahdolliset laskut ja kirjeet tulisivat perille sähköisessä muodossa. Lisäksi äiti kävi säännöllisesti Norisalon asunnolla tarkistamassa sinne mahdollisesti tulleet postit ja lähetti kuvat laskuista Espanjaan.
Maaliskuussa 2019 kuvaviestinä saapuneiden laskujen joukossa oli lainapalvelun maksukehotus, vaikka Norisalo ei ollut vippejä ottanut.
”Lasku koski tammikuussa nimelläni nostettua tuhannen euron lainaa, jossa oli myös kohtuullisen kova korko. Lasku tuli perille vasta maaliskuussa, koska lainapalvelun osoitetiedoissa oli identiteettivarkaan antama väärä osoite. Posti oli selvityksen kautta onnistunut kääntämään kirjeen minulle, koska muita saman nimisiä ei Suomessa ole”, Niko Norisalo kertoo.
Rikosilmoitus ja Oma Luottokielto
Heti asian huomattuaan Niko Norisalo soitti lainan myöntäneeseen yhtiöön. Selvisi, että kaikki lainahakemuksessa annetut ja hänen nimeensä liitetyt asiakastiedot, kuten osoite ja tilinumero olivat vääriä.
”Sain ohjeen tehdä asiasta rikosilmoituksen, jonka teinkin heti netin kautta sähköisessä muodossa. Rikosilmoituksen jälkeen asetin itselleni omaehtoisen luottokiellon kaikkiin luottotietopalveluihin, jotta nimelläni ei voi enää tehdä mitään luottoa vaativia ostoksia tai hankintoja”, Norisalo muistelee. Lue lisää henkilötietovarkauksien yleistymisestä.
Oma Luottokielto -turvamerkintä ehkäisee lisävahinkoja, kun identiteettivarkaus on jo tapahtunut. Luottoa, maksuaikaa tai laskutukseen perustuvia sopimuksia tekevät yritykset tarkistavat yleensä uuden asiakkaan luottotiedot Suomen Asiakastieto Oy:n rekisteristä, jolloin Oma Luottokielto -turvamerkintä keskeyttää automaattisen prosessin. Vain merkinnän asettaneella henkilöllä itsellään on Asiakastiedolta saatu todistus, jonka avulla prosessia voi jatkaa manuaalisessa käsittelyssä.
Norisalon tapauksessa identiteettivarkaus tuli ilmi vasta parin kuukauden päästä. Hän pyrki heti luottotietokyselyiden avulla selvittämään, mistä muista paikoista luottoa oli mahdollisesti hänen tietämättään haettu.
”Onneksi vain tässä yhdessä firmassa oli lainaa annettu. Ilmeisesti nämä muut luottotietojen kyselymerkinnät johtuivat siitä, että rikollinen oli tehnyt tämän petoksen jotakin lainojen kilpailutuspalvelua hyödyntäen. Siksi useampi lainapalvelu oli tietojani tarkistanut.”
”En lopulta joutunut itse maksamaan tämän yhdenkään lainan lyhennyksiä tai muitakaan kuluja. Omaksi tappiokseni jäi lopulta ainoastaan soitetuista puheluista aiheutuneet laskut ja vaiva”, Niko Norisalo huokaisee.
Minun Omatietoni -palvelu turvaksi jatkossa
Identiteettivarkautta selviteltyään Niko Norisalo otti käyttöönsä myös Asiakastiedon Minun Omatietoni -palvelun.
”Se ilmoittaa minulle välittömästi sähköpostilla, jos jokin yritys tarkistaa tietojani Asiakastiedon rekisteristä. Näin voisin reagoida heti, jos kyselijä on taho, jonka ei pitäisi tietojani sillä hetkellä tarkistaa. Tässä minun kohdalleni osuneessa identiteettivarkaudessa olisin voinut reagoida jo heti tammikuussa, jos tämä palvelu olisi jo silloin ollut itselläni käytössä.
Niko Norisalo kertoo suhtautuvansa jatkossa henkilötietojensa suojaamiseen vähintään yhtä tarkasti kuin laitteidensa tietoturvaan.
”Minulle ja monille muillekin ihmisille on nykyisin selvää, että tietokone ja kännykät pitää suojata tietoturvapalvelulla, mutta omien henkilötietojen suojaaminen saattaakin sitten unohtua. Minun Omatietoni -palvelu on omien henkilötietojen tietoturvapalvelu”, Niko Norisalo suosittaa.
Lue asiantuntijoiden vinkit, miten ehkäistä identiteettivarkaus: www.omatieto.fi
Liitteet
Yhteyshenkilöt
Emmi Paajanen
Lehdistökontakti
PR & Content Specialist
emmi.paajanen@asiakastieto.fi+358 (45) 123 8804